Hallitusneuvottelut ovat käynnistyneet. Salkkujaosta tavanmukaisesti spekuloidaan. Konsensus-Suomen tulevasta hallitusohjelmasta tuskin löytyy suuria yllätyksiä. Parlamentaarisen demokratian nimissä voidaan kuitenkin toivoa kolmea asiaa tulevissa nimityksissä.

1) Vahva ulkoministeri: Yleisesti esitetyn tulkinnan mukaan kokoomuslainen ulkoministeri toisi jännitettä ulkopolitiikkaan tilanteessa, jossa toisena ulkopolitiikan johtohahmona pelaa presidentti Halonen. Kokoomuslainen tai ei, vahva ulkoministeri merkitsisi koettelua perustuslaille, minkä väitetty valuvika on ollut kiivaan keskustelun kohteena.

Näin haettaisiin vastausta ulkopolitiikan johtamista koskevaan kysymykseen. Kuka viime kädessä johtaa: presidentti vai parlamentaarisen vastuun alla toimiva valtioneuvosto? Eduskunta voisi viimein näyttää kaapin paikan.

2) Niinistö puhemieheksi: Eduskunnan puhemiehen tehtävä on parlamentaarisen demokratian tärkein tehtävä. Lipponen on ansiokkaasti nostanut tehtävän profiilia. Niinistö on vähintään samaa kaliiberia. Symbolinen merkitys on sitäkin suurempi: eduskunta on valtakunnan ykkönen, hallitus sen juoksupojisto.

3) Hallituksen esiintyminen kollegiona: Sektoriministereiden määrän paisuessa kokonaisuus pirstaloituu. Huomio kiinnittyy yksittäisiin ministereihin, jolloin ansiot määräytyvät omalle sektorille resurssiennyhtämiskyvyn mukaan. Pintajulkisuudessa henkilöt menevät asioiden ohi, jolloin tehtäviin saattaa valikoitua julkisuuspelin kannalta sopivimmat, ei pätevimmät. Päätöksenteko keskittyy tilpehööriin ja keskustelukulttuuri rapautuu – parlamentin kannalta kohtalokkaasti.