Lipsanen & Ruso

Puolue-etu

Poliittisen liikkeen ei kuulu olla päämäärä itsessään. Sen tulee olla väline kohti toivottua suuntaa ja asetettuja tavoitteita.

Tavoite toivotaan tietenkin saavutettavan. Näin poliittisen liikkeen tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton. Sama yksilötasolla: poliitikon tehtävä on tehdä itsestään tarpeeton.

Samalla puoluekentällä on kuitenkin joukko hyvin vanhoja poliittisia liikkeitä: SDP perustettiin vuonna 1899, Maalaisliitto/Keskusta 1906 ja Kokoomus 1918 jne. Nämä ovat siis:
a) epäonnistuneet tekemään itsensä tarpeettomiksi tai
b) onnistuneet tehtävässään ja jääneet perinnekilloiksi tai
c) onnistuneet jossain määrin ja ovat ottaneet itselleen uusia tavoitteita

Kaikissa piilee osatotuus, mutta viimeinen lienee lähinnä totuutta. Näin samojen nimien alla toimiikin itse asiassa kokonaan uudet puolueet, vaikka järjestörakenne onkin sama. Maalaisliitto tosin muuttui Keskustaksi, vaikka Maalaisliitto onkin voimissaan.

Koska nimet ovat kutakuinkin entiset (esim demarit kulkivat aluksi Suomen Työväenpuolueen nimellä), on niiden merkitysten täytynyt muuttua. Mitä esimerkiksi tarkoittaa etuliite “Kansallinen” maan tavoitteiltaan kansainvälisimmän puolueen Kokoomuksen edessä?

Ja koska puoleet ovat ottaneet itselleen uusia tavoitteita, ei ole yllättävää, että aikojen kuluessa ohjelmat ovat yhtenäistyneet. Puolueen on etunsa nimissä ylläpidettävä mahdollisimman laajaa asialistaa.

Näin niiden eroja ei totta tosiaan huomata ja todennäköisyyslaskennan mukaisesti kannatusosuudet pysyvät ainakin suurten puolueiden kohdalla staattisena: 20%-20%-20%. Pienet heilahtelut ovat suuria uutisia.

Puolue-etu on jokapäiväistä poliittista retoriikkaa. Niinpä puolueet ovat hairahtuneet päämääriksi itsessään, Tuomas Nurmelan oivaltavan vaalisloganin mukaisesti:

“hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan”.

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.