Pari vuotta sitten jouduin vaikeuksiin virkavallan kanssa. Olin poikennut jokseenkin tyhjän maalaiskaupungin pääkadulta parkkialueelle ja pysäköinyt merkittyyn ruutuun R-kioskin eteen täydentääkseni eväitä.

Palattuani autolle parin minuutin kuluttua vanhempi konstaapeli ilmoitti tylysti: “ajokortti, rekisteriote ja maijaan”. Ajattelin ajaneeni epähuomiossa punaisia päin tai ylinopeutta, mutta siitä ei ollutkaan kyse. Olin pysäköinyt taksipaikalle.

Sain sakot. Olin rikkonut lain kirjainta.

Taksitolpalla oli yksi taksi ja sen takapuskurista etupuskuriini oli ainakin viiden taksin etäisyys. En siis vienyt yhdenkään taksin paikkaa. En ollut rikkonut lain henkeä – siis sen tarkoitusta turvata takseille tarvittavat paikat.

Priorisointi oli pielessä. Ilmeisen toimettoman taisteluparin työpanos olisi ollut varmasti tarpeen pääkaupunkiseudulla. Parkkipirkkoilun sijaan punaisten valojen, tärkeimmän liikennesäännön, valvonta olisi turvannut yhteiseloa tehokkaammin.

Pykälien pilkuntarkka valvominen olisi hyvä työllistämiskeino. Sen sijaan niiden hengen tulkinta kannustaa priorisoimaan ja saa veronmaksajan tyytyväiseksi.

Nopea huomautus olisi pitkän läksytyksen sijaan riittänyt. Nuorempaa konstaapelia silmin nähden hävetti. Pojasta polvi paranee!