Vakioselitykseksi Irakin sodalle hoetaan öljyä. Ei vakuuta. Öljyvarantojen hallinnan taloudelliset hyödyt eivät voi millään kattaa suoria ja epäsuoria kustannuksia. Sodasta ei saa hyvää pisnestä tekemälläkään.

Muita vähintään yhtä surkeita selityksiä ovat terrorismin vastainen sota, demokratian vienti ja sivisaatioiden välinen taistelu. Sodan tiedettiin jo etukäteen lähinnä vahvistavan al-Qaidaa, demokratiaa ei minnekään viedä ja akateemisten puheiden soveltaminen suoraan poliittiseksi toiminnaksi hyvin tiedetään vaaralliseksi. Se siis niistäkin selitysyrityksistä.

Järjen sijaan kannattaakin ehkä tukeutua järjettömyyden logiikkaan. Mennessäni vanhaan skoleeni filosofian tuntiopettajaksi eräs legendaarinen kollegani antoi ohjeen:

“Luokissa on aina joku showmies. Anna hänen pari ensimmäistä tuntia möykätä. Kolmannella tunnilla vedä hirvittävät raivarit jostain naurettavan vähäisestä, lyö nyrkillä pulpettiin ja katso tuimasti häntä silmiin.”

Ideana oli antaa epäjohdonmukaisella käytöksellä arvaamattoman hullun vaikutelma. Järjestyksen piti olla vast’edes taattu.

Vastaavasti Irakin sodan yhtenä syynä voi olla maailmanpoliittisen auktoriteetin osoitus. USA tekee, kuinka tahtoo – tarvitsematta mitään erityistä syytä.

Näin vaikutelma on kuin arvaamattoman hullun opettajan ja sen myötä saavutetaan entistäkin vahvempi valtapoliittinen asema. Irakin sodan järki voikin siis olla nimenomaan sen järjettömyydessä.