Voisiko tässä olla aukio? / Niko Lipsanen 5/2003
Arkkitehti Juha Ilonen esittää Olohuone Helsinki -suunnitelmassaan 31 kohdetta Helsingin kantakaupungissa, joista voisi kehittää ulko-oleilun olohuoneita. Useimmissa tapauksissa Ilosen esittämät muutokset ovat varsin pieniä, kuten liikenteellisesti toissijaisten kadunpätkien sulkemisia aukioiksi (kuva yllä), pienten kujien puhkaisemista kortteleiden läpi ja jo olemassaolevien aukioiden ja puistikoiden avaamista paremmin kaupunkilaisten käyttöön.
Monet Ilosen ehdottamat muutokset voisi varmaan saada suhteellisen helposti läpi ja toteutettua, ja toivotaan, että niin myös tapahtuu. Osaa varmasti vastustetaan. Esimerkiksi jos kuvassa näkyvä Perämiehenkatu muutetaan aukioksi, menetetään muutama parkkipaikka. Toisia ehdotuksia, kuten kujan puhkaisemista asuinkortteleiden läpi Punavuoressa tai Hakaniementorin täydennysrakentamista paikalliset asukkaat todennäköisesti vastustaisivat kiivaasti. Olen kuitenkin varma, että molemmat muutokset lisäisivät paikkojen viihtyvyyttä.
Ongelma on, että asukkaat eivät aina ymmärrä parastaan. Jos tuollaiset ratkaisut olisivat olleet valmiina jo ihmisten muuttaessa alueelle, he olisivat niihin tyytyväisiä. Mutta sen jälkeen ne eivät kelpaa: harva haluaa laajentaa julkista katutilaa takapihalleen tai uutta kerrostaloa ikkunansa eteen. Toisaalta, kuten monin paikoin Helsinkiä ja muitakin suomalaisia kaupunkeja katsellessa voi havaita, niin ei nykyinen kunnan kaavoitusmonopolikaan toimi. Vaikka kaupungilla on lähes kaikki valta siitä, minkälaista kaupunkitilasta tulee, niin suunnitteluprosessien ja poliittisen päätöksenteon jälkeen näkymä on kuitenkin aika tasapaksua.
Tämä on dilemma, jota en osaa ratkaista. Ainakaan vielä. Bloggaan kyllä heti, kun keksin ratkaisun.
Lopuksi haluan vielä kiinnittää huomion yhteen Ilosenkin nostamaan ongelmaan, eli katutasojen umpikerroksiin. Katuelämän viihtyvyyteen vaikuttaa merkittävästi se, mitä kadunvarren rakennusten pohjakerroksissa on. Jos jalkakäytävän reunus on umpinaista betonia, niin se ei houkuttele kävelemään eikä viihtymään kadulla.
Katutasossa pitäisi olla kadulle avautuvia tiloja, joita taloyhtiöt voisivat vuokrata tai myydä liiketiloiksi, tai toimistoiksi tai asunnoiksi. Käyttötarkoitusta on turha määritellä liian tarkasti. Tai vaikka tilat olisivat taloyhtiön omassa käytössä, voisi niitä silti avata kadulle. Kiva esimerkki tällaisesta on Pikku-Huopalahdessa Paciuksenkaaren varrella sijaitseva talo, jonka pesutupaan avautuu näkymä kadulta. En tiedä, mitä mieltä talon asukkaat ovat julkisesta pyykkäämisestään, mutta kadulla kävelijän silmään ikkuna on miellyttävämpi kuin betoniseinä.
[korjattu Ilosen kotisivuille johtavat linkit toimiviksi]
Qtea 25.7.2007 klo 11:57:
Niko, ota kuva siitä pesutupatalosta, kun seuraavan kerran kuljet ohi, kuulostaa ihastuttavalta!
Niko Lipsanen 25.7.2007 klo 12:20:
Luulenpa, että minulla saattaa jo olla siitä kuva. Kuva-arkistoni on vain niin huonosti järjestelty, etten onnistunut sitä löytämään (saattaa myös olla, että olen kuvannut sen aikoinaan filmille eikä sitä minulla vielä digimuodossa edes ole). Mutta jos löydän kuvan tai kuljen ohi, niin laitan sen jonnekin näkyviin.