Lipsanen & Ruso

Työperäinen maahanmuutto

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) kertoo verkkolehti Apilassa suhtautuvansa skeptisesti työperäiseen maahanmuuttoon:

– Ajatukseni on, että olisi järkevämpää edesauttaa sitä, että sellainen työ, jolle Suomessa ei ole tekijöitä, siirtyisi muualle. Eli ettemme tietoisesti ryhtyisi edistämään laajamittaista työperäistä maahanmuuttoa, sillä siihen liittyy omia ongelmia, hän sanoo.

Tavallaan Väyrynen on oikeassa. Maahanmuuttoon, myös työperäiseen, liittyy ongelmia. Eikä Suomen kannata myöskään kilpailla halpatuotantoaloilla halpatuotantomaiden kanssa.

Työperäistä maahanmuuttoa on kuitenkin esitetty ratkaisuna lähinnä hoitoalaa uhkaavaan työvoimapulaan. Haluaako Väyrynen siis lähettää mummot ja vaarit Thaimaahan tai Filippiineille? Ei olisi välttämättä huono idea perustaa sinne suomalaisia vanhainkoteja, mutta tuskin se on ainakaan valtiovallan tehtävä – ja tuskin lopulta ratkaisisi kovin suurta osaa ongelmasta.

Kehitysmaista Suomeen nykyisin kohdistuvassa maahanmuutossa on ennemminkin se ongelma, ettei se ole kovinkaan työperäistä. Monissa maahanmuuttajaryhmissä työttömyysprosentit ovat huikaisevan suuria. Eikä se nyt varsinaisesti ole mikään ihme. Suomessa on pienet palkat ja korkea verotus. Ei tämä ole erityisen houkutteleva maa kenellekään sellaiselle, joka haluaa tehdä töitä. Toki täällä tienaa paremmin kuin useimmissa kehitysmaissa. Mutta miksi sieltäkään työorientoituneimmat lähtijät hakeutuisivat tänne, kun monessa muussa maassa tienaa paremmin?

Sen sijaan Suomessa on suhteellisen hyvät sosiaaliedut. Luulenpa, että useille maahanmuuttajillemme ne ovat työmahdollisuuksia suurempi houkutin.

Lienee kuitenkin väistämätöntä, että tarvitsemme jatkossakin Suomeen työntekijöitä myös muista maista. Siksi työolojamme olisi muutettava sellaisiksi, että maamme on houkutteleva etenkin niille, jotka haluavat tulla tekemään töitä.

Hoitoalaa uhkaava työvoimapula lienee todellinen ja sinne on todennäköisesti tarpeen myös erikseen rekrytoida työvoimaa. Rekrytointi kannattaa kuitenkin keskittää sellaisiin maihin ja kulttuuripiireihin, joista meillä jo on kokemusta, ja joista tulevien muuttajien tiedämme sopeutuvan suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään.

Ja olisiko jotain tehtävissä sen eteen, että maassa jo asuvia maahanmuuttajia saataisiin enemmän työelämän piiriin? Vaikka sinne hoitoalalle?

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Työperäinen maahanmuutto”

  1. t 16.9.2007 klo 20:45:

    Yksi, mitä voisi miettiä, voisiko täsmäkouluttamisessa ottaa uusi askel: koulutuksen tiivistäminen oleelliseen. Viekö muuraamisen opetteleminen tosiaankin kolme vuotta?

    EK:n avaus vuoden mittaisista moduuleista ammatillisessa koulutuksessa oli varsin hyvä, vaikka SAK(KI) ja SAK sen tyrmäsivätkin. Ehkä se asettaisi myös painetta koulutuksen oleellistamiseen.

  2. Ahas 17.9.2007 klo 17:42:

    Mielestäni Väyrynen tarkoitti työvoiman uudelleen suuntautumista esimerkikisi hoitoalalle siirtyminen ja toisaalta en ymmärrä eikä kuka muukaan ymmärrä tarkalleen minkälainen on tuleva työvoima pula onko sitä edes tulossa
    minusta on kuitenkin tärkeä ymmärtää että ulkomainen työvoima ja humanitaarinen maahanmuutto ei ole yhdistettävissä pelkästään eri populaatioden erot aiheuttavat mahdottaman sopeutumis tehtävän joka purkautuu erillaisina ongelmina.