Alun perin yliopistoille annettiin kolme tehtävää:
1) tutkimus
2) tutkimukseen perustuva opetus
3) nuorten kasvattaminen isänmaan palvelukseen
Kolmas on nähtävä kahdelle ensimmäiselle alisteisena. Päätarkoitus on totuuden etsintä ja hyvällä säkällä tästä on jotain iloa isänmaallekin. Suoraan poliittisten ja taloudellisten suhteiden palveluksessa oleminen tuottaisi huonoa tutkimusta ja harhaanjohtavaa opetusta – totuus unohtuisi.
Yliopistolain päivityksessä yliopistoille annettiin neljäs tehtävä: yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Joko tämä oli täsmennys kolmanteen tehtävään tai muuten vain turha lisäys.
Ehkä neljäs tehtävä olikin ajateltu muistutukseksi. Se kehoittaa yliopistoja olemaan lukkiutumatta norsunluutorneihinsa. Luostarilaitoksissa syntyy elämälle vierasta ajattelua. Jonkun mielestä elämän hälyn hälvettyä päästään lähemmäksi totuutta. Toisen mielestä käy juuri päinvastoin.
Esimerkeiksi käyvät professorit Patomäki ja Siltala. Professori Juha Siltala sanoo Hesarin arviossaan professori Patomäen Uusliberalismi Suomessa -kirjasta: “Muutos poliittisesti säädellyistä hyvinvointivaltioista globalisaatiosopeutumiseen on hyväksytetty puhtaana asiapakkona eikä arvovalintana.”
Vain ties kuinka monennen asteen abstraktin ajattelun teoreettisissa syövereissä, siis yliopistollisessa norsunluutornissa, voi päätyä kuvittelemaan Suomen olevan jotakin muuta kuin “poliittisesti säädelty hyvinvointivaltio”. Tai sitten väitteen esittäjällä on jokin täydellisen poliittisen sääntelyn ihanne mielessään.
Ja edelleen, hyvinvointiyhteiskunta on nimenomaan “arvovalinta”, jonka väline “globalisaatiosopeutuminen” on. Onneksi ollaan sopeuduttu kohtuullisen hyvin.
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.