Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Mantereella haaveillaan merimatkoista ja myrskyssä rukoillaan paluuta satamaan. Kotona kaipaa eksotiikkaa ja reissussa tulee koti-ikävä. Yksin kaipaa seuraa, seurassa omaa rauhaa.

Kaupungista halutaan maalle ja maalta kaupunkiin. Yhdessä työpaikassa himoitsee toista, kunnes sen saavuttaa ja alkaa himoita vanhaa.

Vanha suola tuppaa parisuhteissakin janottamaan, mutta myös uudet suolat. Kunnon aterian jälkeen maistuu makea, jonka jälkeen maistuu jälleen suolaiset herkut.

Syntyykö vastakohtien jännitteestä elämän kiertokulku, siis elämä itse. Ruokaa tungetaan suusta ja jämät pukkaa ulos. Ilman tuota kiertoa emme elä.

Pitääkö päättämättömyytemme meidät liikkeessä? Vierivä kivihän ei sammaloidu. Magneettien samanmerkkiset navat hylkivät toisiaan, jännite liikuttaa. Erimerkkiset jämähtävät kiinni.

Jotkut himoitsevat valistunutta diktatuuria asioiden edistämiseksi. Onko demokratian jännitteiden logiikka sittenkin ainoa tapa pitää touhu liikkeessä?

Onko demokratia sittenkin yhteiskunnan tapa elää? Jos näin, niin diktatuuri on kuollut yhteiskunta.