“Paras sijoitus on tuhlaus.”
Neuvo ei ole ainakaan Niinistön suusta, joka on tapansa mukaan jälleen varoitellut vaikeammista ajoista. Tarkan markan valtiomiehiä on pidetty arvossaan. Oli ajat hyvät tai huonot, pahojen päivien varalle on syytä valmistautua. Huonoina aikoina ei ole varaa ja hyvinä aikoina on laitettava sukan varteen.
Neuvo tuli aikoinaan Faijani suusta. Ajatus on yksinkertainen. Paraskin sijoitus voi huomenna olla vessapaperiakin arvottomampi. Sitä paitsi hautaan ei kukaan vie penniäkään. Neuvo kehoittaa elämään hetkessä. Näin sijoitus on varma, vailla riskiä.
Valtiollisesti sovellettuna neuvo kehoittaa käyttämään verorahat. Ei veroja turhaan kanneta. Hyvässä taloudellisessa tilanteessa poliittisen keskustelun tulee koskea sitä, mihin rahat käytetään, ei mistä seuraavaksi nipistetään. Ja silloinkin kun tehostetaan, vastapainoksi on hyvä kuulla, että minkä hyväksi.
Tavalla tai toisella tulevaisuuteen investoiminen on yleensä hyvä tuhlaamisen tapa. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelut ovat kaikki tällaista rahojen käyttöä. Ehkä vaurauteen voisi suhtautua kevyemmin. Käytetään kun käytettävää on. Lisää vettä myllyyn!
“Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, sillä rahahan on käyttöä varten”, lauloi Irwin.
Syy perinteisesti varovaiseen talouspolitiikkaan on kuitenkin selvä. Yhteiskunnalliset palvelut ovat saavutettuja etuja, joiden minimitasoon on totuttu. Näin kaikkien hallitusten hyveenä on jatkuvuuden takaaminen. Takapakkia palvelutasossa ei suvaita.
Sama pätee yksilötasolla. Elintason laskuun on vaikea sopeutua. Siksi tuhlaus-neuvo ei kehoita kuitenkaan holtittomuuteen. Sen ennakkoehtona on, että tuhlaajalla on tuhlattavaa. Velaksi ei kannata elää. Sen tietää kaikki kalliiksi.
Vanha Visa-slogan väitti “vapautta elämään”. Siihen Faija reagoi: “Valhetta… velkavankeutta!”
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.