Työperäisestä maahanmuutosta on täällä keskusteltu aiemminkin. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että puheista on siirrytty tekoihin. Rekrytointipalveluja tarjoava Opteam Oy ilmoittaa tuovansa Filippiineiltä sata lähihoitajaa suomalaisen Esperi Care Oy:n tarpeisiin.
Opteam Oy:n henkilöstöjohtaja Minna Vanhala-Harmanen kertoo, että työntekijät perehdytetään jo kotimaassaan paikallisiin oloihin kertomalla heille “suomalaisen työelämän pelisäännöistä, työaikalainsäädännöstä, työehtosopimuksista, lakisääteisistä rekisteröinneistä, oleskeluluvista, työturvallisuudesta sekä tietysti organisaatiosta, johon henkilö menee töihin.” Suomeen tultuaan työntekijät suorittavat Amiedun järjestämän lähihoitajan näyttötutkintoon johtavan koulutuksen.
Tämä vaikuttaa siltä, kuinka asiat pitääkin järjestää. Tosin Helsingin Sanomien mukaan “Filippiineiltä aiotaan tuoda kymmeniätuhansia töihin Suomeen“, mikä kuulostaa määränä hurjalta. Opteam Oy:n tiedotteessa puhutaan tässä vaiheessa vain sadasta, enkä tiedä mistä Hesari on lukunsa saanut.
Ei kuitenkaan ole suuri ihme, että tämän järjestelyn takana on yksityinen yritys. Rekrytointiyritys ei tuo maahan tulokkaita, joille sillä ei ole töitä, ja toisaalta se on vastuussa asiakkaalleen siitä, että hankitut työntekijät ovat työhön kykeneviä. Toisin on valtiovallan laita. Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsille (r) viime vuoden puolella jätetyn esityksen mukaan Suomi tarjoaisi ulkomaisille työnhakuviisumeja, joiden saajat voisivat hakea maasta töitä jopa puolen vuoden ajan. Alkuvaiheessa tarkoitus on myöntää viisumeja vain muutamiin maihin, joiksi asiaa valmistellut työryhmä ehdottaa Ukrainaa, Turkkia, Tunisiaa ja Egyptiä.
Maalista on hämmentävä. Ukrainaa lukuunottamatta maat ovat Lähi-idän ja Maghrebin muslimimaita. Ovatko niistä tulevat työnhakijat todellakin potentiaalisimpia Suomea uhkaavan työvoimapulan paikkaajia? Työministeriön työttömyystilastojen mukaan (poistettu toimimaton pdf-tiedostoon osoittanut linkki) turkkilaiset ovat useammin työttöminä kuin maahanmuuttajat keskimäärin. Muiden lueteltujen maiden kansalaisia ei tilastossa ole, mutta esimerkiksi marokkolaisista työttömänä vaikuttaisi olevan lähes puolet. Lupaako se sitten hyvää tunisialaisille ja egyptiläisille? Kiinalaisten työttömyysprosentti sen sijaan on varsin pieni. Miksei rekrytointia kohdisteta sinne?
En tiedä, edellytetäänkö viisumin saajilta jonkinlaista koulutusta tai kielitaitoa. En myöskään tiedä, millä rahoilla noiden työnhakijoiden puolen vuoden työnhaku Suomessa olisi tarkoitus rahoittaa. Veronmaksajienko? Lienee aiheellista myös kysyä, ovatko hakijat valmiita palaamaan kotimaihinsa, jos työtä ei löydykään?
Vai olisiko sittenkin parempi, että jätettäisiin ulkomaisen työvoiman rekrytointi yksityisen sektorin hoidettavaksi? Siellä kun tuntuu olevan valtionhallintoa ja poliitikkoja paremmin tuntuma siihen, minkälaiselle työvoimalle täkäläisillä työmarkkinoilla on kysyntää.
ruso 20.1.2008 klo 17:59:
Itseäni on aihetta käsitelleessä keskustelussa häirinnyt ihmiset välineellistävä retoriikka. En näe maailmaa niin, että ihmisiä (siis sitä työvoimaa) “tuodaan” tai “viedään” minnekään kuin orjia aikoinaan rapakon taakse.
Sen sijaan yksilö saattaa hakeutua Suomen suuntaan houkuttelevien mahdollisuuksien perässä tai puolison perässä tai muista inhimillisistä syistä ja samalla tulla vastanneeksi erinäisten alojen tarpeisiin.
Valtion rooliksi jää pitää rajat mahdollisimman avoinna ja realistinen tiedottaminen välttäen turhia lupauksia ja turhan ruusuisia kuvia. Yksityiset työnvälitysputiikit hoitakoon loput, kuten Niko linjaa.
Niko Lipsanen 21.1.2008 klo 2:54:
Ruso: “Valtion rooliksi jää pitää rajat mahdollisimman avoinna”
Mitä tuolla tarkoitat? Kuinka paljon on “mahdollisimman avoinna”?
ruso 21.1.2008 klo 17:52:
Ei mulla tohon mitään eksaktia vatausta ole. Pyrkimyksenä tulee kuitenkin olla, että kunnialliset ihmiset voivat tulla ja mennä kuten haluavat. Haasteena on touhun hallinnointi niin, että rajat ylittävä rikollisuus tulee asianmukaisesti hoidettua.
Asko 23.1.2008 klo 1:50:
Onko Rusolla tietoa kuinka hyvin rajan ylittävä rikollisuus on saatu hoidettua? Onko ylipäätään rajan yli siirtynyt rikollisuutta tai kuinka suuri osa siitä on estetty? Jos on näyttöä siitä, että rajamuodollisuuksilla ei ole tehoa rikollisuuteen, niin silloin varmaan pitäisi nostaa määrärahoja. Sehän näyttää olevan vakioratkaisu kaikkeen nykyään.
Määrärahojen nostaminen taas johtaa luultavasti tarkempaan rajan seulontaan, joka johtaa tietenkin rajan ylittämisen vaikeutumiseen, joka taas hankaloittaa ihmisten elämää ja erityisesti liiketoimintaa.
Jos rajan todetaan ehkäisevän tai vähentävän rikollisuuden leviämistä, niin miksei sitten määrärahoja nosteta ja puututa nykyisiin ongelmiin, sillä rajan ylittävä rikollisuus on hyvinkin selkeästi havaittavissa yhteiskunnassamme?
Taitaa kuulkaa olla sittenkin niin, että raja ei pohjimmiltaan ole paikallaan rajoittamassa ihmisten vapaata liikkumista rikollisuuden takia, vaan hoitamassa maiden veronkantoa kahden eri maan välillä. Veroa taas kannetaan ihan vaan siksi, kun sillä estetään tavallista kansaa käymästä kaupassa siellä, missä ruoka tms. on halvempaa. Siellä missä ei pääse syntymään houkutusta ostaa hyödykkeitä toisesta maasta, ei ole myöskään erityisen tehokasta rajavalvontaa.
Luulempa, että rajalla tarkkaillaan paljon tehokkaammin ns. laittoman viinan tai tupakan kulkua kuin rikollisten, ihmiskaupan uhrien tai parittajien liikehdintää.
Rajan tarkoitus on pitää yllä valtion verotusmonopolia. Tulee mieleen Orwellin 1984, jossa vain vanhimmat muistavat pätkittäin jotain elämästä ennen uutta järjestelmää. Oikeassa maailmassa passikin on aika uusi keksintö. Ennen minkä tahansa rajan sai ylittää ilman kuvallista henkilökorttia ihan niin usein kuin halusi. Mutta silloin kaikesta ei viety veroa. Silloin rikollisuuskin sai levitä vapaana valtion mielivallasta. Tosin esteenä oli varallisuus, eli leipä oli ansaittava itse minne tahansa menikin.
Kirsi Myllyniemi 23.1.2008 klo 23:17:
Olin DocPointin ennakkonäytöksessä katsomassa elokuvaa The Big Sellout. Se esitetään ensi lauantaina festareilla Maximissa.
Yksi paikoista, joissa ohjaaja Florian Opits tiimeineen kuvasi oli Filippiinit. Maan oma terveydenhuolto on yksityistetty. Siellä eivät köyhät enää saa dialyysiä eivätkä pääse hengityskoneeseen, elleivät löydä rahoittajaa. Köyhien kurjuutta lisää se, että maasta on lähtenyt 100.000 hoitajaa maailmalle rahaa tienaamaan. Nuori lääkäri esittelee elokuvassa mahdotonta tehtäväänsä ja keski-ikäinen filippiiniläisnainen yrittää hankkia rahoitusta 19-vuotiaan poikansa dialyysihoidolle, jotta tämä ei kuolisi.
Kielitaidottomat hoitotyöntekijät ovat todella suuri potilasturvallisuusriski.
Niko Lipsanen 24.1.2008 klo 3:58:
Kirsi Myllyniemi: “Siellä eivät köyhät enää saa dialyysiä eivätkä pääse hengityskoneeseen, elleivät löydä rahoittajaa.”
Valitettavan totta monessa köyhässä ja vähän varakkaammassakin maassa ihan riippumatta siitä, tuottaako terveydenhoitopalvelut yksityinen vai julkinen taho.
“Köyhien kurjuutta lisää se, että maasta on lähtenyt 100.000 hoitajaa maailmalle rahaa tienaamaan.”
Ei lisää. Se vähentää kurjuutta. Sairaanhoitajat ovat Filippiineille tärkeä vientituote, ja maa tarvitsee vientituloja. Sairaanhoitajien kouluttaminen ulkomaille on maalle kannattavaa bisnestä, koska heidän takaisin kotimaahansa lähettämät rahat ovat tärkeitä maan taloudelle. Niillä rahoilla voidaan sitten palkata vaikka sairaanhoitajia.
Jos sairaanhoitajia ei lähtisi ulkomaille, ei heitä Filippiineilläkään koulutettaisi näin paljon eikä sairaanhoitajan ammatti olisi nuorten silmissä yhtä houkutteleva. Estämällä sairaanhoitajia pääsemästä pois Filippiineiltä ei loppujen lopuksi saataisi heitä yhtään sen enempää hoitamaan köyhiä filippiiniläisiä. He vain sijoittuisivat toisille aloille.