Virkamies kantaa tehdyistä päätöksistä virkavastuun silloinkin, kun luottamushenkilöt tai poliitikot ovat päättäneet tämän esityksen vastaisesti. Virkamies edustaa päätöksenteon muotoja, poliitikon ainakin pitäisi sanoa viimeinen sana sisällöstä.

Asianmukaisten muodollisuuksien varmistamiseksi virkamiestä ohjaa 3 perusperiaatetta.

1) Esityksen pohjaksi on tehtävä kaikki tarvittavat selvitykset. Päätöksen tukena on oltava saatavilla oleva tausta-aineisto.

2) Esitys on valmisteltava mahdollisimman ripeästi ja turhia viivytyksiä on vältettävä. Kaikkea voi teoriassa selvitellä loputtomasti, mutta hyvässä hallintokulttuurissa asiat eivät seiso pöydällä tolkuttomasti.

3) Esitykseen ei tule sotkea asioita, jotka eivät siihen kuulu. Kaikki päätökset eivät miellytä kaikkia. Yhdellä oikein menneellä päätöksellä saattaa näin vaikeuttaa toisen tarvittavan päätöksen mahdollisuuksia. Tämä ei saisi vaikuttaa esityksiin.

Periaatteet täydentävät toisiaan. Ne muodostavat eräänlaisen kolmion, jonka kärjet tasapainottavat toisiaan virkamiesharkinnassa.

Politiikka sotkee kuvion. Lehmänkaupoissa ja ns pakettiratkaisuissa toisiinsa kuulumattomat asiat sotkeutuvat, joskus pitkittäen, joskus tarpeettomasti oikoen asioiden käsittelyä.

Näin ollen viimeisen sanan sanova politiikka ei noudata samoja periaatteita, kuin mitä se esitteleviltä juoksupojiltaan vaatii. Tässä mielessä poliitikko ei siis johda edestä, vaikka kuinka ihannoisi vänrikki Koskelaa.

Pitäisikö? Ei välttämättä. Voidaan nimittäin katsoa, että poliitikkojen on tarkoitus edustaa elämän kirjoa kokonaisuutena siinä missä byrokraatti jumittuu yksittäisasioiden hallinnollisiin muodollisuuksiinsa. Luottamushenkilö ei nimenomaisesti johda, vaan edustaa.