Luonnontieteiden hallitsemassa maailmankuvassa ilmiöitä selitetään tavanomaisesti palauttamalla ne fyysisen tai biologisen maailman ilmiöiksi. Rakkaus onkin vain neurologinen läiskä aivokuvassa. Rakastelukin vain lajinomainen tarve lisääntymiseen eli parittelu. Sukelletaan hetkeksi tähän maailmaan. Miten selitämme eduskunnan?

Unohda hetkeksi, että olet ihminen. Tarkastele hylkeitä rantakalliolla tai puluja kolmen sepän patsaalla tai joitain muita lintuja rivissä orrella. Siirry sitten ihmisiin: auringonpalvojiin Hietsussa, kuluttajiin Aleksanderinkadun jouluruuhkissa ja bussiaan pysäkeillä odottaviin työmatkalaisiin. Soidinmenot ja disko.

Ero ei ole huikea. Ensimmäiset ovat toista lajia, jälkimmäiset lajitovereita. Ensimmäisten housuihin et pääse. Et tiedä, millaista on olla hylje. Toisaalta jos ollaan tarkkoja, et voi myöskään tietää olosta toisena ihmisenä. Yhteinen kieli voi hiukan auttaa, mutta tarkoitatteko täysin samaa samoilla äännähdyksillä. Se jää mysteeriksi.

Molemmissa tapauksissa yritämme ymmärtää. Metodina on eläytyminen. Joskus sama aaltopituus löytyy, useimmiten ollaan ulalla. Vaikka lajitoverin kanssa se tuntuu helpommalta, kaiken kaikkiaan lajitoverin ja toisen lajin edustajan tuttuuden välillä on vain aste-ero.

Niinpä ei ole yllätys, että ajatukset eivät aina kohtaa, intressit menevät ristiin ja sitten alkaa huuto. Äänenpainot kovenevat ja hermot kiristyvät. Mitan tullessa täyteen siirrytään äärimmäisiin tekoihin. Ihmisellä on ollut jo pitkään täydet edellytykset elää niin sanotusti ihmisiksi. Silti 1900-luku oli maailmanhistorian verisin. Ihminen itsekään ei ymmärrä sisällään pauhaavia voimia. Hän luulee olevansa hallinnassa, historia osoittaa muuta.

Erinäisten vaiheiden kautta laumat ovat päätyneet vaihtamaan ajatuksiaan parlamenteiksi kutsumiinsa laitoksiin. Eläimellisyyden näkökulmasta eduskunta on näin inhimillisten voimien pato, joilla nuo voimat kahlitaan. Hallitus on se generaattori, virkamiehistö ne johdot ja yhteiskunnallinen järjestys toimii käyttövoimana.