Lipsanen & Ruso

Perusvuorosanat

Toimittajan kysyessä poliitikon kantaa odotetaan hänen valaisevan kulloinkin kyseessä olevaa asiaa. Usein vastaukset jäävät kuitenkin joko tyhjiksi tai kaikkien tunnustamiksi sovinnaistotuuksiksi. Vaikutelma voi olla ammattimainen, vaikka poliitikko olisi hyvinkin neuvoton.

Ajatellaanpa ulkopoliittisia kiistakapuloita. Niitä tulee ja menee, jotkut kiusaavat vuositolkulla. Puheenparret ovat aina samoja.

1. Osapuolet on saatava neuvottelupöytään.
2. Tilanne on herkkä. Provosointia tulee välttää.
3. Tilanteeseen on saatava rauhanomainen ratkaisu.
4. Voimankäyttöä vältetään viimeiseen saakka.
5. Ihmisoikeusloukkaukset on tuomittava jyrkästi.
6. Demokraattista kehitystä on edistettävä.
7. Tilanne vaatii johtajuutta.
8. Verenvuodatus on valitettavaa.
9. Osapuolten keskinäistä luottamusta on edistettävä.
… ja muuta vastavaa.

Eikä kukaan tule hullua hurskaammaksi.

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Perusvuorosanat”

  1. Tuomo 30.3.2008 klo 21:13:

    Poliitikkojen lisäksi urheilijat ovat profiloituneet opittujen perusvuorosanojen viljelijöinä.

    Ilmankos moni urheilija jatkaakin urheilu-uran jälkeistä retoriikkaansa Arkadianmäellä.

  2. Niko Lipsanen 31.3.2008 klo 22:23:

    Hyvä huomio Tuomolta.