Lipsanen & Ruso

Mikä ihmeen innovaatioyliopisto?

Hallitus puuhailee innovaatioyliopistoa. Käsite on sisäisesti ristiriitainen.

Yliopistolaki säätää yliopistojen päätehtäväksi akateemisia perinteitä kunnioittaen tutkimuksen ja tähän perustuvan opetuksen. Ollakseen tieteellistä, kuten yliopistoilta tavanmukaisesti odotetaan, tutkimuksen ja opetuksen tehtävänä ei ole ensisijaisesti palvella poliittista tai taloudellista intressiä.

Innovaatioissa on kyse uusista yllättävistä sovellusmahdollisuuksista, joilla on usein kaupallista merkitystä. Innovaation ei tarvitse kuitenkaan olla tieteellisessä mielessä uutta. Innovaatioita korostava painottaa taloudellisia intressejä.

Näin “innovaatioyliopisto” tulee samanaikaisesti painottaneeksi taloudellista intressiä (sanassa innovaatio) ja taloudellisesta intressistä vapaata toimintaa (sanassa yliopisto).

Innovaatioyliopisto on kuin naimisissa oleva poikamies. Mikä ihme se sellainen on? Hankkeelle tulisi innovoida järkevämpi nimi.

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.