Kesä aina osoittaa, että suomalaiset eivät ole vieläkään laskeutuneet puusta. Kaupungit tyhjenevät ja menneiden polvien kotiseudut täyttyvät mökkikansasta. Kiireisimmät antavat alaisilleen kännykällä pikaohjeita puuceen istuimelta asusteinaan kontiot, repaleiset verrarit ja hankkija-lippis. Onnellisimmat sulkevat puhelimensa.
Myös lehdiltä loppuvat kesällä jutut, kun liike-elämän ja politiikan putiikit ovat laittaneet lapun luukulle. Media on hälybisnestä. Kesällä häly yksinkertaisesti loppuu. Lahden väylä ohjaa sen pois.
Mökkiläinen nauttii luonnonrauhasta, karusta luostarielämästään. Katolinen käy sunnuntaikirkossa. Suomalainen siirtyy vähintään viikonlopuiksi landelle. Kun katolinen nauttii ehtoollisen, suomalainen nauttii jääkylmän oluen saunansa kuistilla.
Saunojan alttarina on hartaan tunnelman takaava järvimaisema. Hetkessä on jotain olennaista, löytää sille sanoja tai ei. Sanat ovatkin turhia. Totuutta ja olennaista etsivä lehdistö voi kerrankin täyttää tehtävänsä vaieten. Olennaisesta ei tarvitse kirjoittaa silloin, kun se on kaikille ilmeinen. Kirjoittaminen banalisoi.
Näin Ruokolahden leijona, Tiitisen lista ja sammakkometeorologit nostetaan ylläpitämään julkaisemisen rituaalia. Kesätoimittajat saavat arvokasta kokemusta ja mökkiläinen sytykettä kiukaan tulipesään – ja viihdykettä puuhunsa.
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.