Lipsanen & Ruso

Mikä politiikkaa vaivaa?

Tommi Uschanovin pamfletti Mikä vasemmistoa vaivaa? (Teos, 2008) on virkistävintä poliittista tekstiä pitkään aikaan. Teoksen helppolukuinen ja piikittelevä tyyli tekee herroista narreja riisuen tyhjänjauhajat alastomiksi. Ahmin kirjan alta aikayksikön.

Uschanov ilmoittaa kirjan motiiviksi turhautuneisuuden siihen, että vasemmistopuolueet rämpivät pohjamudissa suomalaisten kannattaessa vasemmistolaisina pidettäviä ajatuksia. Hänen vastauksensa on vajaa 180 sivua vuolasta ajatusvirtaa. Kirja vilisee virikkeitä ajattelulle, joista monista saisi oman lukunsa. Lopputulos on väljä, eri sanoin toistuvien teemojen kudos, joka kannattaa lukea mieluummin kerralla, kuin lyhyissä pätkissä. Kuulun kirjan kohderyhmään, sillä:

”(…) jos lukija närkästyy tai kiusaantuu kirjoittamastani niin, että kokee spontaania halua esittää vastaväitteitä, tämä on ehkä jopa kaikkein varmin merkki siitä, että kirjoittamani on suunnattu juuri hänelle.”

Niinpä marginaalit täyttyivät merkinnöistäni. Marxin ajattelun oppinut valottaminen on kirjan parasta antia ja viimeisen luvun viisitoista paikoin naivia esimerkkiä tosiasioiden vasemmistolaisesta käytöstä sen heikointa.

Sivuhuomautukset marginaaliin jättäen kirjan pääsanomaksi kiteytyy vasemmistopolitiikan eräänlainen matkasaarnaajasyndrooma (vertaus on omani, enkä ole varma, hyväksyisikö Uschanov sitä). Ovelle koputtava sanansaattaja on sanomastaan liian varma ja sortuu ylimielisyyteen ovensa avannutta, tilanteesta eroon haluavaa kuulijaa kohtaan.

Hieman mutkia oikoen, Uschanovin mukaan vasemmistolta puuttuu yksilön itsenäistä ajattelua kunnioittava psykologinen pelisilmä (luvut 1 ja 6). Samalla se uhraa oman uskottavuutensa liittoutumalla sokeasti hullujen kanssa Yhdysvaltain vastustamisen nimissä (luku 2) ja vaikenemalla muiden liittoutuessa kyseenalaisilla tavoilla (luku 9), antaen näin samalla epäluotettavan kuvan itsestään suhtautuessaan ylimielisesti vallan turmelevaan vaikutukseen (luku 4). Vasemmisto tuntee huonosti kapitalismin historian ja unohtaa talouden ylivallan kritiikissään itse tutkia taloutta (luku 7). Tosiasioita se käyttää lähinnä vain propagandistisesti ja kritisoidessaan asiantuntijavaltaa tekee todellisuudesta ”valmiiksi oikeistolaiseksi rakentuneen” (luku 5). Samalla vasemmisto sortuu tarpeettomaan pessimismiin (luku 8 ) ja erehtyy pitämään esteettisyyttä porvarillisena luksuksena, eikä huomaa taiteen maailmaa muuttavaa voimaa (luku 3). Kaikki tämä pettämättömällä tyylillä.

Lopputuloksena kaikki aseet luovutetaan vastustajille ja ovi lyödään matkasaarnaajan edessä kiinni. Tulkinnastani seuraa myös kriittiset huomioni.

Ensinnäkin Uschanovin kritiikki soveltuu suurelta osin mihin tahansa poliittiseen liikkeeseen. Jos kokoomuslainen lukija avaa kirjan vahingoniloisena, niin hän erehtyy pahasti. Matkasaarnaajasyndrooma vaivaa kaikkia poliittisia suuntauksia. Minkä tahansa suuntauksen poliittiset rituaalit sortuvat alistamaan äänestäjät vaalikarjaksi, jotka eivät muka aisti palopuheiden onttoutta, poliittisen pelin epäilyttävyyttä ja vaaliesteettisten vaikutelmien ummehtuneisuutta. Kirjan otsikko voisikin olla Mikä politiikkaa vaivaa?

Näin sitäkin suuremmalla syyllä, että Uschanov ei vaivaudu määrittelemään vasemmistolaisuutta. Kirjan epäuskottava sosialidemokraattisen Ruotsin ylistys ei riitä. Uschanovin vasemmistolaiseksi mainostaman ajatuksen siitä, ”että yhteiskunta on sitä kehittyneempi, mitä harvemmin ja mitä harvemmilta ihmisiltä hommat menevät perseelleen (…)”, jakaa koko suomalainen poliittinen kenttä. Niinpä lukija jää odottamaan vasemmisto-oikeisto-jaon kriittistä arviota. Olisiko vastakkainasettelun aika sittenkin ohi?

Näin Uschanov tulee omineeksi hyvän vasemmistolaiseksi ja tulee sortuneeksi itse kritisoimaansa heikkoon psykologiseen silmään, joka on taipuvainen näkemään vasemmistolaisuuden ”intuitiivisesti uskottavaksi” ja ”normaalin ihmisen” oletusarvoksi ja tämän vastustuksen taustalle ”jonkinlaisen rikoksen, petoksen ja salaliiton”.

Kirja sivaltaa useaan otteeseen terävästi puheiden ja tekojen ristiriidoista. Sama uskottavuusongelma vaivaa Uschanovin kirjan perusluonnetta. Kirja on osallistuvaa poliittista tekstiä:

”(…) siinä, mitä minulla on sanottavanani, ei ole kiinnostavaa se mitä sanon, vaan se, mihin uudenlaiseen toimintaan – tai muutokseen tapahtuvassa toiminnassa – sen on kenties mahdollista johtaa.”

Samalla Uschanov ilmoittaa olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ja aikovansa sellaisena pysyäkin. Uschanovin itsensä mukaan puheiden pito jo vakuuttuneille on huono strategia ja juuri siksi hänen odottaisi laittavansa itsensä likoon. Yliolkaisesta suhtautumisesta poliittisen toiminnan epätäydelliseen todellisuuteen uhkaa seurata, että hänen ansiokas kritiikkinsä jää lukematta juuri niiltä, joiden se pitäisi suurennuslasein lukea.

Juuri sitoutumisen puute on yksi politiikan vaivoista. On turha odottaa SDP:n muuttuvan seksikkääksi. Rohkaisen kuitenkin Uschanovia harkitsemaan sen jäsenkirjaa, mikäli kokee puolueen aatteellisen perustan edes jossain määrin kodikkaaksi.

Kirja-arvostelu julkaistu alun perin yhteiskuntablogiikassa

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Mikä politiikkaa vaivaa?”

  1. Tommi Uschanov 15.10.2008 klo 18:49:

    Löysin tämän vasta tänään, koska olin ollut googlaamatta kirjan nimeä hieman liian pitkään; kommentoin sitä nyt kuitenkin tänään alkuperäiseen postaukseen.