Lipsanen & Ruso

Rauhanteossa sormien osoittelu ei auta

Gazassa on viimein tulitauko. Konfliktia seuratessa joutui ihmettelemään suomalaisen uutisyleisön ja keskustelupalstojen voimakkaita mielipiteitä suuntaan tai toiseen. Keskustelu itse oli vahvistus kaikkien konfliktien peruslogiikalle.

-toi aloitti!
-eiku toi!
-toipas!

Asetelma on tuttu paitsi Lähi-Idän ikuisuuden kestäneestä kriisistä, myös hiljan päättyneestä Ukrainan ja Venäjän välisestä kaasukinasta, kauppasodista, parisuhteista ja tietenkin – koulunpihoilta ja hiekkalaatikoilta. Äitiä kutsutaan apuun, kun hiekkaa saadaan silmiin: kansainväliset järjestöt rientävät selvittelemään. Toisinaan apuun pyydetään liittolaista, toivottavasti luokan isoa poikaa.

Kansainvälinen politiikka on toisinaan lapsellista touhua.

Elsass-Lothringen vai Alsace-Lorraine? Raketteja, siirtokuntia, terrorismia tai sotilaallisia ylilyöntejä, rajakiistoista loppujen loppuksi usein pohjimmiltaan on kyse. Kysymys “oikeista” rajoista on loputon suo: Suomen rajojen historia sen opettaa.

Ratkaisu löytyy, kun syyllisten etsintä unohdetaan ja löydetään uusi pohja. Eurooppa kyllästyi verenvuodatukseen. Tuloksena EU. Rauha on yhteinen intressi ja vaurauden perusta, jonka puolesta mielellään luopuu lyhyen tähtäimen intresseistä. Oliko Strasbourg Ranskaa vai Saksaa vai onko sillä enää väliä?

Eurooppa aikuistui. Eurooppa ei enää kysy, kuka aloitti. Rauhan tie alkaa, kun turpaan vetäminen ei ole enää vaihtoehto. Siksi on pakko uskoa, että rauha on Lähi-Idässäkin mahdollinen.

Konkreettisia ehdotuksia itselläni ei ole tarjota. Siitä olen kuitenkin varma, että hämmästyttävällä varmuudella esitetyt jyrkät mielipiteet varsin sotkuiseen ongelmavyyhteen eivät auta.

Keskustelu

Yhteensä 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Rauhanteossa sormien osoittelu ei auta”

  1. Lauri Tierala 30.1.2009 klo 12:25:

    Suomalaisesta keskustelusta keskeisin huomio oli minusta toimittaja [nimi unohtunut] esittämä: ei täällä oikeasti puhuta Lähi-Idästä vaan Suomen vuosista 1918 ja 1968.

    Ja niinhän se edelleen on, eikä joistain KNL:n kannanotoista päätellen tilanne ole edes muuttumassa uusien sukupolvien myötä. Oikeisto symppaa Israelia ja vasemmisto palestiinalaisia. Aivokuolema ei voisi olla juuri syvempi.

  2. Heikki Ruso 4.2.2009 klo 15:00:

    Täyttyy muistaa se, että löytyy kahdenlaisia palestiinalaisia, pakolaisia ja Israilin valtion kansalaisia. Jälkimmäisiä juutalainen valtio ei kohtele tasa-arvoisesti. (Ei tietenkään pidä väheksy pakoilaisleireissä elävin palestiinalaisten oikeuksia. ) Harva valtio kohtelee näin väkivaltaisesti omia kansalaisiaan ja antaa ulkomailta muuttaville uusille kansalaisille paremmat lähtökohdat elämiseen kuin omille kansalaisilleen. Kestävän rauhan aikaansaaminen edellyttää Israilin valtiolta ensin tasapuolista suhtautumista omiin kansalaisiinsa. Se on lähtökohta.