Joskus säädetään lakia asioista, joihin on jo laki. Silloin valtioepäilijää kummastuttaa. Tuoreimpana esimerkkinä olkoon hanke, jossa halutaan estää avopuolison jääminen puille paljaille parisuhteen päättyessä tai kuoleman korjatessa kumppanin.
Avioliitosta taloudellisine turvineen säädetään jo, kuten säädetään. Jos joku avioliitolle säädettyjä etuja kaipaa, solmikoon avioliiton. Vaikka sellaisen haluaa, mutta kumppani ei suostu, on päätös jatkostakin oma.
Eli ratkaiseva kysymys mitä tahansa lakia säädettäessä kuuluu: mitä uusi laki tuo, mitä vanhoilla ei ole jo hoidettu? Jos ei mitään, lakihanke on turha.
Lassi 15.1.2009 klo 10:13:
Hihi
Vai tuollaista puuhataan.. Kun nyt tuntuu miehen ja naisen välisissä jutuissa olevan jos jonkinlaista säätöä niin vaikea kuvitella että niitä kaikkia variaatioita voitaisiin jotenkin sovittaa lakikirjaan. Luulen että sitten syntyy vain uusi taso: Sellaiset parit jotka ovat virallisesti vain jossakin yhteisvuokranmaksusuhteessa koska he eivät halua sitoutua avoliiton tuomiin reunaehtoihin.
ruso 15.1.2009 klo 18:35:
Lassi: “Kun nyt tuntuu miehen ja naisen välisissä jutuissa olevan jos jonkinlaista säätöä niin vaikea kuvitella että niitä kaikkia variaatioita voitaisiin jotenkin sovittaa lakikirjaan.”
…pointtiani ei voisi paremmin kiteyttää… kiitos!
Niko Lipsanen 15.1.2009 klo 22:20:
Avioliitto voi joskus olla turhan järeä ratkaisu. Vielä löytyy sellaisiakin henkilöä, jotka ajattelevat sen olevan elinikäinen ratkaisu, eivätkä siksi halua sitoutua siihen ennen kuin luottavat, että suhteella on mahdollisuudet kestää se.
Mutta vierastan kuitenkin sitä, jos yhdessä asumisesta automaattisesti tulee joitakin taloudellis-juridisia seuraamuksia. Pitäisi olla myös mahdollisuus elää yhteistaloudessa ilman, että sillä olisi tuonkaltaisia vaikutuksia.
Ehkä heteroillekin pitäisi antaa mahdollisuus rekisteröidä parisuhteensa menemättä naimisiin.