Helsingissä harkitaan 75 neliön pinta-alavaatimuksesta luopumista myös omistusasuntojen osalta (HS 3.3.09). Toivottavasti ei jää harkinnan tasolle.
Olen aikaisemmissa kirjoituksissani moneen kertaan perustellut, miksi 75 neliön sääntö on typerä (1, 2, 3). Nyt taantuma tuo perusteluihin lisäpotkua: pienet asunnot kävisivät edelleen kaupaksi, mutta suurten myynti on tyrehtynyt.
Jo tehtyjä virheitä kaupunki ei kuitenkaan halua korjata, vaan 75 neliön sääntö pidetään voimassa niillä alueilla, joilla se on jo kaavaan merkitty. Esimerkkeinä HS:n uutisessa mainitaan Kalasatama ja Pasilan konepajan alue. Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (sd) perustelee linjaa konepaja-alueen osalta:
Se on tyypillinen pienten asuntojen täyttämä alue, jolla perheasuntolinja on ollut ja on yhä järkevä.
Se on aluetta, jossa pienille asunnoille on runsaasti kysyntää. Miksi niitä ei saisi sinne rakentaa?
Kaupunki ei kuitenkaan aio luopua säännöstä kokonaan. Jatkossakin pinta-alavaatimuksia voidaan asettaa tontinluovutusten yhteydessä. Ilmeisesti poliitikot ja virkamiehet kuvittelevat osaavansa asuntotarpeen arvioimisen paremmin kuin markkinat, vaikka pieleen on mennyt tähänkin asti.
Asumisväljyyden nostamistavoitteista olisi kuitenkin luovuttava kokonaan ja pikaisesti. Ylimääräisten neliömetrien hintaa ei pidä subventoida alaspäin vaatimalla niiden rakentamista yli kysynnän. Tämä on ennen kaikkea ympäristökysymys, sillä asumisväljyyden kasvattaminen lisää hiilidioksidipäästöjä paitsi kasvattamalla lämmitettävää pinta-alaa myös hajauttamalla kaupunkirakennetta. Kannattaa vilkaista vaikkapa Uuden Suomen hiilidioksidiraporteista, kuinka isoksi lämmityksen osuus päästöistä talvisin kasvaa.
Jostain syystä esimerkiksi Osmo Soininvaara (vihr) jaksaa innokkaasti kannattaa ylisuurten asuntojen rakentamista (1, 2, 3), mutta kai se sitten on niin, että vihreätkin ovat nykyään enemmän lapsiperhe- kuin ympäristöpuolue.
ruso 4.3.2009 klo 18:47:
Tämä on totta tosiaan viimeinkin… touhun ajattelu ei ole koskaan oikein avautunut.