Lipsanen & Ruso

Ääniä ei voi periä tai viedä

Eurovaalit takana: yllätyksiä, tappioita ja voittoja. Ja jälleen myös perinteistä retoriikkaa siitä, kuka vei kenenkin ääniä. Tällä kertaa vakioanalyysinä sai lukea kuinka persut Soinin johdolla veivät ääniä vasureilta, demareilta ja hiukan kepulta.

Demokratiassa kukaan ei vie tai peri kenenkään ääniä. Se on mahdottomuus, sillä ennen annettuja ääniä ei ole yhtä ainutta ääntä vietäväksi. Äänten annon jälkeen niiden viejä syyllistyy puolestaan vilppiin. Tätähän ”viemisellä” ei kuitenkaan tarkoiteta.

Aidon pelin henkeen kuuluu, että lopputulos on avoin. Emme tiedä lätkämatsin lopputulosta ennen kuin täydet 60 minuuttia on pelattu. Aidoissa vaaleissa emme myöskään tiedä vaalien lopputulosta ennen kuin jokainen ääni on laskettu. Näin ollen Peitsamon komukoillakin oli periaatteessa täydet mahdollisuudet suurimmaksi puolueeksi päättyneissä eurovaaleissa.

Analyysi puolueiden perinteisten kannattajakuntien äänestyskäyttäytymisestä voi olla hyvinkin uskottava, mutta senkin voi asettaa kyseenalaiseksi. Tarkkaan ottaen voimme nimittäin kertoa vain lopputuloksen: nämä ja nämä puolueet lisäsivät kannatustaan, kun taas toisilla se pieneni. Vaalimatikka hoitaa paikkajaon.

Äänten perimisen tai viemisen retoriikka on siis paitsi avoimen pelin ja demokratian hengen vastaista, myös tiukasti ottaen totuudenvastaista.

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.