Itsenäisyyspäivä on samalla kansallisen itseymmärryksen päivä. Näin se on myös itsetuntopäivä. Tyypillisen hokeman mukaan suomalaisilla on huono itsetunto. En niele hokemaa pureskelematta.

Suomalaiset ovat reilu viiden miljoonan sakki, 1% EU-väestöstä ja maailmanliigassa kooltaan verrattavissa hyttysen pieruun Saharassa. Suomen valtion rajat käsittävät alueen jumalan selän takana pakkasessa, sateessa ja pimeydessä. Luonnonvaratkin jäivät rajojen tuolle puolen.

Suomalaiset ovat tunnetusti umpimielistä porukkaa. Ei puhuta, ei pukahdeta. Ulkomailla suomalaiset helpottuvat vasta löytäessään toisensa. Kaikkialla muualla on tapana tervehtiä vastaantulijaa: Suomeen kotiutunut ulkomaalainen on käynyt läpi kivisen tien. Se vähä mitä puhutaan, äännähdellään omituisella kielellä.

Näin ollen Suomeen viitattaessa puhutaan auttavilla sosiaalisilla taidoilla varustetusta pikkuporukasta toivottomista olosuhteista. Sellaisen ei pitäisi pärjätä kummemmin.

On pärjännyt. Maa on vauras ja kohtuullisen reilu myös sen vähäosaisimpia kohtaan. Se katsoo ylpeänä tarinaansa ensin ruotsalaisten, sitten venäläisten vallan alla, haparoivista askelista keskenään nahistellen, kahdesta paperilla hävitystä sodasta ja YYA-Suomen noususta. Moderni Suomi painii kokoansa raskaammassa liigassa paitsi kansainvälisessä politiikassa, myös elinkeinoelämässä.

En tiedä miten temppu on tehty, mutta kohtuullista itsetuntoakin se vaatii.