Jatkan tällä kirjoituksella edellisessä merkinnässäni käytyä keskustelua.

YK:n pakolaissopimus velvoittaa myös Suomea tarjoamaan turvapaikan maahan saapuville pakolaisille. Pakolaiseksi määritellään henkilö,

joka on paennut kotimaastaan, koska hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi rotunsa, etnisen taustansa, uskontonsa, kansallisuutensa tai poliittisen käsityksensä takia tai sen takia, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskuntaryhmään, ja joka oleskelee sen maan ulkopuolella, jonka kansalainen hän on, ja joka mainitun uhan vuoksi ei voi tai halua palata takaisin.

Maailmassa on runsaasti maita, joiden kansalaiset joutuvat pakenemaan joko valtion tai, valtion ollessa kyvytön tai haluton heitä puolustamaan, muiden tahojen heihin kohdistamaa sortoa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että turvalliset maat pystyvät tarjoamaan heille suojelua.

Uhkana kuitenkin on, että pakolaisjärjestelmän massiivinen väärinkäyttö tekee vähitellen mahdottomaksi tarjota turvapaikkoja niille, jotka olisivat siihen oikeutettuja.

Tilastokeskuksen luvut kertovat karun tilanteen myös Suomessa. Turvapaikkoja on viime vuosina haettu tuhansittain, mutta turvapaikkoja myönnetään vain joillekin kymmenille. Vain häviävän pieni osa niistä, jotka turvapaikkaa hakevat, on sellaiseen oikeutettu.

Moninkertainen määrä hakijoita on kuitenkin syystä tai toisesta saanut oleskeluluvan. Turvapaikanhakumenettely tarjoaa siten merkittävän maahanmuuton kanavan myös muille kuin pakolaisille. Lisäksi, kuten saman taulukon luvuista näkee, varsin monet saavat yhdistää Suomeen myös perheensä.

Maahanmuuttoviraston tilastoissa kerrotaan sen verran lisää, että nähdään missä suhteessa nuo muut oleskeluluvat on myönnetty “suojelun tarpeen vuoksi” ja kuinka paljon “muusta syystä”. Se, kumpia on ollut enemmän, näyttää vaihtelevan vuosittain. Suojelun tarpeeksi lasketaan muun muassa aseellinen selkkaus hakijan kotimaassa, mikä ei siis ole peruste pakolaisstatukselle.

Samalla sivustolla julkaistussa tilastoanalyysissa valotetaan vuoden 2008 lukujen taustoja. Siellä kerrotaan, että kun Dublin-järjestelmän perusteella palautetut ja rauenneet tapaukset jätetään huomiotta, niin 61 prosenttia hakijoista on saanut myönteisen turvapaikka- tai oleskelulupahakemuksen. Näin siis siitä huolimatta, että vain pieni murto-osa on ollut oikeutettu hakemaansa turvapaikkaan.

Niistäkin, jotka saavat kielteisen päätöksen, osa on silti onnistunut tavoitteessaan. Kaikki eivät havittele varsinaista maahanmuuttoa, vaan ainoastaan sitä, että voivat käyttää maamme avokätistä tukijärjestelmää turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajan. Tästä hyvä esimerkki on viimeaikainen bulgarialaisten turvapaikanhakijoiden tulva (HS 14.1.10).

Eurooppaan pyrkijöiden määrä tuskin on tulevaisuudessa ainakaan laskemaan päin. Jotta voimme tulevaisuudessakin tarjota turvapaikan niille kaikista hädänalaisimmille, jotka ovat siihen oikeutettuja, on meidän hillittävä turvapaikanhakijoiden saapumista rajoillemme. Se ei onneksi ole kovin vaikeaa; tarvitsee vain katsoa esimerkkiä naapurimaastamme lahden takana.

YK:n pakolaistoimiston tilastojen mukaan Viroon saapui vuonna 2008 yhteensä seitsemän turvapaikanhakijaa. Muutkaan Baltian maat eivät ole hakijoita erityisemmin houkuttaneet, vaikka nekin ovat sitoutuneet turvapaikan myöntämään siinä missä Pohjoismaatkin.

Dramaattiset erot turvapaikanhakijoiden määrässä eivät selity ainakaan sijainnilla. Lienee selvä, että eroihin vaikuttaa se, minkälaisia tukia missäkin maassa niin turvapaikanhakijoille kuin maahan päässeillekin myönnetään. Jos laskemme Suomessa maahanmuuttajille maksettavat tuet Baltian maiden tasolle, tyrehtyy myös turvapaikanhakijoiden virta.

Pakolaiset, siis turvapaikkaan oikeutetut, voidaan kyllä jatkossakin päästää suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Heidän määränsä hakijoista on niin marginaalisen pieni, että sillä tuskin on suurempaa merkitystä. Heille voidaan tarjota mahdollisuus myös perheenyhdistämiseen. Muille voidaan tarjota vaatimatonta ylläpitoa valtion puolesta ja minimaalista taskurahaa. Myös kielenopetusta ja muuta koulutusta voidaan tarjota, jotta heilläkin olisi jotakin tekemistä. Mahdollisen työllistymisen kautta voisi sitten avautua tie yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Kannattaa kuitenkin huomioida se, että kovin moni ei joutuisi tuota oleskelulupalaisen suhteellisen karua kohtaloa kokemaan, Jos tilanne Suomessa olisi tuo, niin eipä tänne juuri turvapaikanhakijoita enää tulisi.

Baltian maiden maahanmuuttajatilastoista voimme päätellä, että myös aidot pakolaiset hakeutuvat niihin maihin, joissa sosiaalietuudet ovat paremmat. Esimerkiksi Viroon ei tule juuri heitäkään. Jotta Suomi jatkossakin kantaisi osuutensa maailman pakolaisongelmasta, ehdotankin, että Suomen kiintiöpakolaisten määrää nostetaan suunnilleen nykyisten hyväksyttyjen turvapaikkahakemusten verran sitten, kun hakijoiden määrät on saatu laskettua Baltian maiden nykytasolle. Näin ottaisimme yhtä paljon pakolaisia vastaan senkin jälkeen, kun hakijamäärät on saatu tyrehdytettyä.