Takana kova äänisaalis. Kova hinku ministeriksi. Yhden version mukaan tarinan päätähteä kosittiin vaihtamaan puoluetta. Vastineen mukaan aloite tuli päätähdeltä itseltään.
Tarinaa on kuvailtu kovana kolauksena politiikan uskottavuudelle. Likainen peli, kähmintä, taustalla häärivät rahoittajat ja muunneltu totuus ovat omiaan vahvistamaan käsitystä politiikasta epäilyttävänä toimintana.
Tarina on kuitenkin esimerkki juuri päinvastaisesta. Se on siis politiikalle kunniaksi.
Tiedämme, että Tiura halusi ministeriksi. En tiedä, olisiko hän ollut asemaan sopiva tai ei. Se ei ole kiinnostavaa: ehkä oli, ehkä ei. Sen joka tapauksessa tiedämme, ettei oma puolue häntä tehtävään kelpuuttanut. Tiedämme myös, ettei tunnustelut hallituskumppaninkaan suuntaan tuottaneet tulosta.
Näin ollen:
1. Tapaus Tiura on vastaesimerkki niille epäilyksille, jotka koskevat seulaa poliittisiin huippuvirkoihin. Oli hän sopiva tai ei, tapaus osoittaa, ettei kuka tahansa kelpaa ministeriksi. Ei, vaikka olisi millainen äänisaalis.
2. Jos Tiura oli aloitteellinen mahdollisen loikkauksen suhteen, niin lopputulos osoittaa, ettei vastapuoli ollut valmis mihin tahansa temppuihin.
3. Ja jos kosiskelut tulivatkin toiselta puolelta aitaa, niin lopputulos kertoo puolestaan Tiuran suoraselkäisyydestä.
Siis: oli kuvio tarkkaan ottaen oikeastaan millainen vain, likaisen pelin yritys ei tuottanut tulosta. Ja sehän on hyvä asia.
Tuomo Rekola 7.4.2010 klo 16:12:
Omaa kansanedustajaehdokasta valittessa ehdokkaan puolue on epäilemättä yksi tärkeimmistä kriteereistä. En osaa sanoa olisiko puolueesta toiseen loikkaaminen kiellettävä kesken kauden, mutta äänestäjiä ei näin toimittaessa arvosteta lainkaan.
Aivan kuten kesällä, kun Keskustan sisäpiiri valitsee maallemme uuden pääministerin.
e.e.maa 8.4.2010 klo 9:58:
Positiivista tässä Tiuran ja Merisalon juupas-eipästelyssä on se, että nyt ainakin toinen puhuu totta.
(Valitettavasti en muista mistä tämän huomion luin, mutta ei ole oma oivallus. )
H-R Laurén 14.4.2010 klo 18:03:
Puolueeseen kuuluminen, kuulumattomuus tai sen vaihtaminen on kansalaisvapaus. Tiura ehkä ajatteli, että hänen 17 500 äänestäjäänsä ansaitsevat ministerin – merkistä viis. Itse äänestäjänä saattaisin tosin olla pirun kiukkuinen, jos esim. sivistyspoliittisin perustein ääneni saanut poliitikko ottaisi muitta mutkitta vaikkapa puolustusministerin salkun vastaan. Siinä sitten sitoisi itsensä julkisessa keskustelussa hallituksen kantaan, jossa saattaisi istua täysin avuttomat kulttuuri- ja opetusministerit. “Logiikat on monet” -sanoi Laurén kun Tiura -kohulla pöytää pyyhki.
BTW. Se mikä näin huonosti nukutun ja työntäyteisen yön jälkeen eniten jurppii on, että julkinen keskustelu on juuttunut kaikenmaailman kikkeliviesteihin, loikkaushaluihin ja Kiljusen libidon hehkuttamiseen. Halut ne on hiirelläkin. Siihen ihmiskunnan jatkumo perustuu. Että ei siitä kuulkaa uutiseksi pitäisi olla.
Rakenteellinen korruptio sen sijaan on asian pihvi. Merikonomitoimittajilta on mennyt kolme vuotta kuopia avointa jätelavaa, eikä lankoja ole vieläkään sidottu yhteen.. Pitäydyn Economistissa. So long.