Lipsanen & Ruso

Kirkon vihkimisoikeus ja sukupuolineutraali avioliittolaki

Uppsalan tuomiokirkko

Sukupuolineutraali avioliittolaki näyttää keräävän siinä määrin kannatusta, että se toteutuukin joskus lähiaikoina. Se onkin sinänsä ihan hyvä asia. Lieveilmiöt kuitenkin huolestuttavat. Päivi Räsänen (kd) ei turhaan pelkää, että laki johtaisi entistä vahvempaan painostukseen kirkkoa kohtaan. Ruotsissahan niin kävi, ja turhan usein Suomessa toistetaan se, mitä länsinaapurissakin tehdään.

Aamulehdessä listataankin kirkon vaihtoehdot (AL 25.7.10):

Tässä vaihtoehdot: Myös kirkko suostuu vihkimään samaa sukupuolta olevat parit. Samaa sukupuolta olevat vihitään maistraatissa, kirkko vihkii oman linjansa mukaan. Kaikki vihitään maistraatissa, kirkko siunaa parit omien periaatteidensa mukaan.

Samassa uutisessa kerrotaan, että Setan puheenjohtaja Outi Hannula vaatii jo kirkon vihkimisoikeuden poistamista, jos kirkko ei suostu vihkimään avioliittoon samasukupuolisia pareja. Uskonnonvapaudella ei ole hänelle mitään merkitystä.

Samanlaista linjaa tuntuu olevan Setassa enemmänkin. Hallituksen jäsen Manne Maalismaa kirjoittaa blogissaan parisuhteen siunaamisesta ikään kuin se olisi maallinen oikeus eikä Jumalan lahja.

Täsmennetään: Siunaamisella ei ole minkäänlaista maallista merkitystä, joten homoparisuhteiden siunaamiselle tai siunaamatta jättämiselle ei myöskään tarvita mitään maallisia perusteita. Kyse on Raamatun tulkintaan liittyvästä teologisesta kysymyksestä, ei maallisesta juridiikasta.

Setalaisille kirkon vihkimisoikeuden menetyksellä uhkailu on vain poliittinen painostuskeino saada kirkko myöntymään heidän kantoihinsa. Kenellekään ei olisi mitään hyötyä siitä, että kirkko ei saisi enää jatkossa suorittaa myös vihkimisen juridista puolta. Se vain tarkoittaisi, että kirkkohäitä haluavien avioparien olisi jatkossa käytävä sekä maistraatissa että kirkossa, kun nykyään pelkkä kirkko riittää. Byrokratia lisääntyisi, ja valtiolle tulisi lisää kustannuksia aivan turhaan.

Setalle kyse lieneekin lähinnä arvovaltakysymyksestä. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksista tässä ei ole kyse, sillä siunaaminen ei ole oikeus, eikä kirkollinen siunaaminen ole juridisen avioliiton edellytys nykyisinkään.

Aamulehden listaus vihkimiskäytäntöjen vaihtoehdoista ei kuitenkaan ole kaikenkattava. Minulla on paljon parempi ehdotus.

Ehdotan, että myönnetään vihkimisoikeus kaikille halukkaille tahoille. Vaaditaan vain jokin hygieniapassin tapainen tutkinto, jonka yhteydessä varmistetaan, että vihkijä ymmärtää avioliiton juridisen merkityksen ja osaa suorittaa tarvittavat toimenpiteet, jotta avioliitto päätyy virallisiin rekistereihin. Tämä avaisi vihkimisoikeuden myös pienemmille uskonnollisille yhdyskunnille ja vaikka Setalle, jos heitä sellainen kiinnostaisi. Halukkaat voisivat perustaa myös vihkimisyrityksiä, jos uskovat sellaisille riittävän markkinoita.

Juridisen vihkimisen saisi tietysti jatkossakin kytkeä yhteen uskonnollisen siunaamisen kanssa, ja silloin sitä koskisivat kunkin tahon uskonnolliset määräykset siitä, keitä avioliittoon voi vihkiä. Tämä on tärkeä osa uskonnonvapautta, vaikka Setassa siitä ei välitettäisikään.

Kuvassa väki odottelee hääparin poistumista Uppsalan tuomiokirkosta. Ruotsin kirkkoa painostettiin vihkimisoikeuden menetyksellä, ja niinpä se taipui hyväksymään homo- ja lesboparien kirkollisen vihkimisen. Otin kuvan 19.6.2010.

Keskustelu

Yhteensä 5 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Kirkon vihkimisoikeus ja sukupuolineutraali avioliittolaki”

  1. Esa Härkönen 27.7.2010 klo 22:41:

    Niinpä. Se on Orwelin nykypäivää. Sota on Rauhaa, Itsenäisyys on Liittoutumista, Uskonnonvapaus on Uskonnon kieltämistä.

  2. Pete Mustakallio 30.7.2010 klo 9:24:

    Tuohan on erinomainen ehdotus. Luulen, että moni pariskunta olisi innoissaan jos heidät voisi vihkiä avioliittoon juuri se yhteisö joka heidän yhteisessä elämässään on kaikkein merkittävin. Sehän voisi olla vaikka urheiluseura, partiolippukunta tai vaikka se SETA. Ja vihkimisen muoto tietysti kuhunkin yhteisöön sopiva kunhan avioliiton juridiset edellytykset täyttyvät.

  3. Lars Waris 11.5.2011 klo 16:36:

    Kirkon ei pitäisi lähteä tällaiseen vihkimiseen koska se on vastoin raamatun opetusta asiasta. Tosin kirkon oppi valitettavasti liberalisoituu eikä moni kirkon työntekijä ja korkean tasonkaan päättäjä välitä raamatun kannasta. Avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen välille eikä kahden miehen tai kahden naisen. Tämän voi terveellä järjellä ymmärtää ja myös syyn miksi näin on aina ollut. Ei laki nykyään kiellä homojen tai lesbojen parisuhdetta. Setan toiminta on taktikoivaa, aggressiivista ja muuulla tavoin ajattelevien jatkuvaa halventamista ja syyllistämistä. Samoin oikeuksista puhumiselle ei ole juridista pohjaa viitaten ylläolevaan artikkeliin. Tähän sopii erittäin hyvin liitteeksi seuraava homolehti Gaidista lainattu strategiaopetus jota joku Seta ei tietenkään myönnä vaikka pitäisi!

    Homoliikkeen avoin agenda:GAID-niminen homolehti 11/1987 USA artikkeli:The Overholingt The Straight America by Marshall Chirck

    Poimittu Dosentti Juha Ahvion haastattelusta
    1.Homoudesta puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto(perinteinen manipulaation keino)
    2.konservatiivisten kirkkojen katsannot muutettava ja tuettava homo myönteistä teologiaa
    3.kirkkojen moraalinen arvovalta murennettava
    4.on vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita
    5.homojen on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia

    Jatkoa..
    6.On vedottava kaikessa syrjintään samoin kuin metodisesti maahanmuuttajat rasismiin
    7.homot on kuvattava positiivisesti 8.vastustajat on leimattava : Asiallisilla perusteilla ei väliä
    9.homouden arvostelijat on saatettava huonoon valoon
    10.Homofobia( sairaanloinen pelkotila= fobia )probagandatermin käyttö.Sillä saadaan vastustaja leimattua erittäin syrjivällä tavalla. Vastustaja ei enää vakavasti otettava.
    Perinteiset instituutiot on vallattava sisältäpäin:koulu,kirkko,media..
    Tällaista on SETAN toiminta!
    Jos rekisteröity parisuhde on niin epätasa-arvoasia, niin miksei SETA vaatnut heti alunperin sellaista, suoraa avioliittoa kaikkine siihen kuuluvine oikeuksineen, kun se kerran on heidän tavoite. Siksi että se ei olisi mennyt läpi, pikkuhiljaa ujuttaen ja ihmisiä homostelun “luonnollisuuteen” totuttaen se menee läpi paremmin.
    Minusta myös SETA on suvaitsematon, koska se hyväksyy vain niitä, jotka on vain heidän kanssaan samaa mieltä.
    Onko jotain todisteita, että homous tai lesbous on synnynnäistä? EI kiitos homo-Suomelle

  4. Paluuviite: Lipsanen & Ruso (5.1.2011 1:48)
  5. Paluuviite: Lipsanen & Ruso (1.3.2013 3:53)