Lipsanen & Ruso

Pride

On asioita, joita pitää niin päivänselvinä, että unohtaa niiden propagoimisen merkityksen. Jos asian kokee tai luulee olevan riittävässä hoidossa, ei siitä tarvinne suurta metakkaakaan pitää.

Kääntäen: asioita, joita ei pidetä itsestäänselvyytenä, on syytä pitää esillä. Siksi esimerkiksi itsenäisyyspäivää muistetaan: se, mikä on ollut vaakalaudalla, on muistamisen arvoista.

Samasta syystä Helsinki Pride on kannatettava rieha. Kulkueeseen kyynelkaasulla iskeneet osoittivat tapahtuman tarpeellisuuden. Saman voi todeta ulkoministerin homopareille täyttä adoptio-oikeutta vaatinutta puhetta vastaan esitetyistä kommenteista. Muutama esimerkki hänen bloginsa kommenteista, jotka eivät onneksi ole edustava otos:

pidän ko. suuntautumisen syntinä

Homoilu on luonnotonta ja moraalitonta ja olet ajamassa meitä suomalaisia Jumalan vihan alle.”

homot ja lesbot ovat ihmisinä aivan yhtä arvokkaita, kuin kuka tahansa, mutta kyllähän homous ja lesbous ovat täysin luonnotonta

Sinäkin brutukseni menet ja yrität heikentää muutoinkin talous ja muussa kurimuksessa elävää Suomenmaata kannattamalla ja suorastaan yllyttämällä suomen nuorisoa homo- ja lesbosuhteisiin. Yhtäkään syntynyttä uutta veronmaksajaa en ole havainnut noista luonnottomista suhteista vielä siinneen.”

Tasa-arvo ei siis ole itsestäänselvyys. Eiköhän tämä näin ollen olekin sitten itsestäänselvää: Pride järjestettäköön myös ensi vuonna…

Keskustelu

Yhteensä 6 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Pride”

  1. Esko 5.7.2010 klo 21:57:

    Hyväksyn sen, että vihan tunteita tulee siitä, että jotkut kuppaavat yhteisiä veromarkkojamme esim. käyttämällä härskisti hyväkseen valtion suomia veroeuroja, mutta en voi vähääkään ymmärtää ihmisiä, jotka tuntevat vihan tunteita joistakin ihmisryhmistä, vain sen takia että he ovat erilaisia kuin me. Miten voi ketään haitata, jos joku poraa jonkin toisen peppureikää pippelillään tai tissi on tissiä vasten. Sama ihmetys siitä, että joku on tummempi kuin minä, puhuu eri kieltä kun minä, uskoo toista mystisyyttä kuin minä. Ei voi ymmärtää. Tosiasiassahan kyse on aina siitä, että suurin osa meistä ihmisistä ajattelee vain omaa napaansa ja on elämäänsä tyytyväinen, kunhan palkka juoksee ja oma elämä on mallillaan. Ne joilla se ei ole mallillaan, etsivät epätoivoisesti jotain maalitaulua, johon voisivat agressiivisuutensa suunnata.

  2. Niko Lipsanen 6.7.2010 klo 2:36:

    Kysyisin tarkennuksia näkemyksiisi noista lainatuista kommenteista.

    Olet eri mieltä niiden sisällöstä, se tuli selväksi. Onko mielestäsi lisäksi paheksuttavaa, että jotkut sanovat tuollaista? Jos on, mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö kenties lisätä asennekasvatusta (jos pitäisi, niin minkä tahon tuota kasvatusta olisi tehtävä?)?

    Vai pitäisikö kertakaikkisesti kieltää tuollaisten kommenttien julkituominen?

    Vai oletko vain eri mieltä, mutta puolustat sananvapauden nimissä oikeutta noidenkin mielipiteiden sanomiseen?

    En minäkään noita kommentteja allekirjoittaisi. En ota kantaa siihen, onko homous (tai homoseksi) synti – se on teologinen eikä poliittinen kysymys. Puolustan kuitenkin oikeutta sanoa asioita synniksi. Se on mielestäni tärkeä osa niin uskonnon- kuin sananvapauttakin.

    Luonnotonta homoseksuaalisuus tuskin on, sillä esiintyyhän sitä luonnossakin – mutta se taas on empiirinen kysymys, josta siitäkin on voitava avoimesti väitellä.

  3. ruso 6.7.2010 klo 9:17:

    Niissä mielestäni sanotaan, että toinen ihminen on ominaisuuksiensa vuoksi huonompi ihminen ja samalla tullaan paljastaneeksi sellaisia olemassaolevia asenteita, joita vastaan on syytä taistella.

  4. Niko Lipsanen 6.7.2010 klo 11:40:

    Miksi vastaat vain epämääräisillä iskulauseilla? Eivät kysymykseni niin vaikeita sentään olleet.

    Mitä tarkoitat taistelulla? Minkälaisin toimenpitein kuvatunlaisia asenteita vastaan on mielestäsi taisteltava? Keiden olisi oltava tässä taistelussa aktiivisia?

  5. ruso 6.7.2010 klo 11:48:

    ?

  6. Niko Lipsanen 6.7.2010 klo 11:51:

    Et tosissasi voi tarkoittaa, ettet ymmärtänyt kysymyksiäni.