Ville Okkonen (vas) vastustaa kansanedustaja Petteri Orpon (kok) ehdotusta kotitalousvähennyksen nostamisesta (TS Lukijoilta 7.8.12). Hän näkee ongelmana sen, että vähennystä käyttävät eniten suurituloiset eikä se siten Okkosen näkemyksen mukaan edistä yhdenvertaisuutta.

Olisi tietysti parempi, jos tällaisia verovähennysten tapaisia kikkailuita ei tarvittaisi. Verojärjestelmän pitäisi olla mahdollisimman yksinkertainen ja suoraviivainen, mutta se edellyttäisi sitä, että verotuksen taso olisi nykyistä huomattavasti kohtuullisempi. Valtion ahneutta pitäisi siis rajoittaa.

Kun verotus kuitenkin on mitä on, niin tällaiset paikkaukset ovat kuitenkin ihan paikallaan.

Okkonen jättää huomiotta sen, että kotitalousvähennyksestä hyötyy paitsi se, joka vähennyksen tekee verotuksestaan, myös se, jolta hän palvelun ostaa. Ensimmäiset saattavat olla suhteellisen suurituloisia, mutta jälkimmäiset tuskin pääsääntöisesti löytyvät yhteiskunnan korkeimmista tulodesiileistä. Tätä kautta kotitalousvähennys edistää rahojen siirtymistä rikkailta köyhemmille – ja mikä parasta, työn kautta. Onhan työ aina parempi kuin passivoiva tulonsiirto.

Tämä ei kuitenkaan ainoa asia, joka Okkosen kirjoituksessa on pielessä. Toinen on se järjestelmäkeskeinen ajattelutapa, jossa verotusta ei nähdä vain välttämättömänä pahana, jonka avulla valtio kerää pyörittämiseensä tarvittavat varat. Okkoselle verotus on tavoite jo sinällään, väline yhteiskunnallisten tavoitteiden ajamiseen. Se, mitä verorahoilla tehdään, on tässä ajattelussa toissijaista.

Minusta okkoslainen maailmankuva on kammottava. Siinä valtio jyrää ihmisen yli ja päättää, mitä tämän rahoilla tehdään. Verotus ei ole olemassa välttämättömien valtion toimintojen rahoittamista vaan yhteiskunnallista kokonaissuunnitelmaa varten.

Yleensä tällaiseen ajattelumalliin kytkeytyy myös käsitys siitä, että on sitä parempi, mitä enemmän valtio saa verotuloja kerättyä. Siis ei niin, että määritellään valtion tehtävät ja katsotaan, paljonko niitä varten on kerättävä veroja, vaan päinvastoin: kerätään mahdollisimman paljon veroja, ja katsotaan sitten, mitä kaikkea valtio niillä voisi tehdä.