Eurooppaan tulvii tulijoita Syyriasta ja muualtakin. Monet hukkuvat matkalla. Tilanne on kestämätön.
Ratkaisuksi ei kuitenkaan käy, että otetaan muutama kymmenen tai satakin tuhatta onnekkainta Alppien pohjoispuolisiin sosiaalivaltioihin ja kustannetaan heille verovaroin länsimainen elintaso loppuiäksi. Se on hyvin kallis tapa auttaa kovin pientä osaa hätää kärsivistä – etenkin, kun turvapaikanhakijoita on erilaisilla motiiveilla tulossa monesta muustakin suunnasta kuin Syyriasta.
Turkki on näyttänyt mallia siitä, että inhimillisten ja hyvin toimivien pakolaisleirien rakentaminen on mahdollista (NYT 13.2.14). Sellaisella asuminen ei ihmiskohtalona ole juuri sen kummempi kuin työttömänä eläminen vaikkapa jossain Vantaan lähiössä. Tuollaiset leirit ovat hyvä alku, mutta paremminkin voidaan toimia.
Parasta olisi, jos ihmisten ei tarvitsisi lähteä omasta maastaan lainkaan. Se tietysti edellyttäisi, että maassa olisi jokin turvallinen alue, jolle asettua. Sellaisen luominen vaatisi länsimailta sotilaallista väliintuloa. Koska rauhoitettava alue olisi vain pieni osa maasta, käytännössä jokin soveltuva merenranta-alue, olisi operaatio kuitenkin rajattu ja siten mahdollinen.
Pakolaisleiriin verrattuna tässä ratkaisussa etuna olisi se, että väliaikaisen leirin sijaan alueelle voidaan alkaa rakentaa pysyvää kaupunkia oikeine taloineen, kouluineen, sairaaloineen, puistoineen, kirjastoineen, kirkkoineen, moskeijoineen ja vankiloineen. Kaupungin rakentaminen, pyörittäminen ja puolustaminen tuovat mielekästä työtä sen asukkaille. Euroopan valtioille kaupunki tarjoaisi turvallisen paikan Syyriassa, minne palauttaa ne, joiden turvapaikkahakemukset todetaan aiheettomiksi tai jotka karkoitetaan rikosten takia.
Kaupungin ammattikoulut ja yliopisto kouluttaisivat väkeä, jota kaupungin pyörittäminen tarvitsee. Lahjakkaimmat voisivat jatkaa stipendien turvin opintoja Euroopassa. Ja normaaleja siirtolaisväyliä myöten kaupungista voisi Eurooppaan muuttaakin. Se tietysti edellyttäisi, että muuttajalla on sellaisia taitoja ja osaamista, joille Euroopassa on kysyntää.
Kun sota sitten joskus loppuu, kaupungin asukkaiden ei tarvitse lähteä minnekään, jos eivät halua. Hehän olisivat jo kotimaassaan. Ja sodan raunioittamassa maassa jälleenrakentamista auttaa varmasti se, että siellä olisi jo yksi valmis kaupunki, joka ei olisi raunioina. Tilanteesta riippuen kaupungista voisi tulla normaali osa uutta Syyriaa tai sitten se voisi jäädä ainakin siirtymäajaksi jonkinlaiseksi hongkongiksi sen kupeeseen.
Halvaksi tämäkään ratkaisu ei tietysti tulisi. Sotilasoperaatio, kaupungin rakentaminen ja pyörittäminen sekä sen sotilaallinen turvaaminen edellyttäisivät taloudellisia panostuksia ulkovalloilta. Inhimillisesti ratkaisu olisi kuitenkin parempi kuin onnekkaiden asuttaminen Eurooppaan, koska näin voitaisiin auttaa huomattavasti suurempaa määrää ihmisiä. Länsimaista elintasoa kaupunkiin ei tietenkään tarvitsisi kustantaa. EU:ssa eri maat joutuisivat osallistumaan hankkeeseen summilla, jotka suhteutettaisiin siihen, kuinka paljon ne laskennallisesti säästävät, kun niiden ei tarvitse asuttaa syyrialaisia omiin maihinsa.
Ratkaisu voisi aluksi olla jopa kalliimpi, mutta ainakin pidemmällä aikavälillä säästö olisi huomattava. Norjassa on arvioitu, että yhden syyrialaisen muuttajan elinkaarikustannukset ovat noin 7 miljoonaa kruunua (760 tuhatta euroa, Hegnar.no 18.6.15).
Länsimaista apua kaivattaneen myöhemmin myös Syyrian jälleenrakentamiseen. Tällä säästettäisiin ennakoiden jo siinäkin, kun liikkeelle ei tarvitsisi lähteä tyhjästä.
Parasta olisi, jos hankkeelle saataisiin YK:n valtuutus. Siihen YK lienee kuitenkin liian riitaisa. Käytännössä sotilaallisen väliintulon joutunee toteuttamaan Nato. Kaupungin rakentamiseen ja sen toimintojen pyörittämiseen soisi osallistuvan laajemmankin joukon maailman vauraita valtioita.
Samaa ratkaisua voi käyttää tietysti muissakin romahtaneissa valtioissa. Ensimmäiseksi tulee mieleen Libya.
Ruso 24.8.2015 klo 9:16:
Menemättä detaljeihin oma filosofiani on lähempänä tämänkaltaista:
http://mobile.nytimes.com/2015/05/06/opinion/open-up-europe-let-migrants-in.html?smid=tw-share&_r=1&referrer
Sinun idiksesi voisi hyvin olla osa tällaista kokonaisuutta ottaen samalla ihmissalakuljettajilta markkinat.
Niko Lipsanen 25.8.2015 klo 14:49:
Rajat auki -vaihtoehdot olivat ehkä toimivia silloin, kun ei ollut laajaa sosiaalivaltiota, jonka varaan jättäytyä. Kuten linkittämäsi artikkelin esimerkeistä käy selväksi, edellytyksenä on, että tarjolla on työtä, jota kouluttamattomat ja usein kielitaidottomatkin pystyvät tekemään, kuten sadonkorjuuhommia. Eurooppa, etenkin Alppien pohjoispuolella, vain alkaa entistä vähemmän olla sellainen.
Suomen suurimman naapurimaita pidemmältä tulleen muuttajaryhmän eli somalien työllisyysaste on alle 20 prosenttia. Yrittäjiä on häviävän vähän. Lähi-idän ja Afrikan muslimimaista tulevassa humanitäärisessä maahanmuutossa nuo luvut näyttävät kovin samanlaisilta maasta riippumatta. Joko täällä ei ole sellaista työtä tarjolla, mitä noista maista tulevat voisivat tehdä, tai sitten tulijoita ei edes kiinnosta, kun huomaavat, että töitä tekemättäkin tulee ihan hyvin toimeen. Vaikea tuollaisesta maahanmuutosta on tehdä molemmin puolin hyödyllistä, vaikka kuinka yrittäisi lukuja käännellä.
http://aiheet.domnik.net/ai-2014/08/somalit-tyollisyys
Siksi en näe vaihtoehtona sitä, että tuodaan suuri joukko huonosti työllistyvää väkeä Euroopan sosiaalivaltioihin. Se on tehoton ja kallis auttamisen muoto.
Niko Lipsanen 7.2.2016 klo 23:17:
Osmo Soininvaaralla (vihr) on kovasti samantapainen ajatus turvallisen alueen luomisesta Syyrian sisälle:
http://www.soininvaara.fi/2016/02/07/ajatuksia-uudesta-pakolaissopimuksesta/