Lipsanen & Ruso

Vuosiarkisto: 2016

Liikennekaari ja maaseudun taksipalvelut

Liikennekaaresta on saatu sovittua hallituspuolueiden kesken. Taksien määrä- ja hintasääntelystä luovutaan, mikä on oikein hyvä. Aikaisemmissa luonnoksissa mukana ollut mahdollisuus pienimuotoiseen (alle 10 000 euroa per vuosi) taksitoimintaan ilman taksilupaa on kuitenkin poistettu. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) sanoo perussuomalaisille olleen “tärkeää, että taksitoiminta turvataan myös haja-asutusalueilla” (HS 20.9.16). Niinistön kommentti yhdistettynä siihen, että tuo pienimuotoisen […]

Kruunusillat ja lauttavaihtoehto

Kruunusillat on tuleva joukkoliikenneyhteys, jossa raitiovaunuilla pääsee siltoja pitkin Hakaniemestä Sompasaaren ja Korkeasaaren kautta Kruununvuorenrantaan Laajasaloon. Rakentamisesta on jo päätetty, mutta moni haikailee edelleen lauttavaihtoehdon perään. Esimerkiksi Helsinkiläisten Helsinki -Facebook-ryhmässä jotkut innokkaat jaksavat vielä kannattaa Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneyhteyksien järjestämistä lauttayhteydellä Katajanokan kärkeen ja siitä eteenpäin raitiovaunulla. Kirjoitin kommentin keskusteluun, ja kopioin sen myös tähän alle. Tarkastellaanpa […]

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO