Lipsanen & Ruso

Suuruuden paradoksi

Vesa-Matti Loirin kiekoista kaksi on viime päivät vallannut musiikkiämyrini. Toisessa tulkitaan Eino Leinon runoja (sarjan ensimmäinen vuodelta 1978) ja toisessa Juha Vainion mainioita lauluja (2003).

Levyt ovat helmiä. Suuret teot eivät taivu määritelmiksi, ne kuitenkin tunnistaa. Nämä levyt ovat suuria: ne ovat ajattomia, suurella sydämellä tehtyjä ja niiden kansiin on kelvannut tekijöiden painattaa puumerkkinsä.

Onko suuruus edes mahdollista politiikassa? Saadakseen äänensä kuuluville on liityttävä joukkoon, toimittava ryhmässä ja tuettava itselleen vieraalta tuntuvia päätöksiä. On tyydyttävä kompromisseihin, siis uhrattava voimavärit pastellisävyjen tieltä.

Voiko poliitikko koskaan kaiken päätöksenteon jopa rituaalinomaisen arjen jälkeen ylpeydellä allekirjoittaa kaikki ne päätökset, joihin sattui mukaan?

Entä Loirin levyt? Nekään eivät olisi suuria ilman upeita sävellyksiä, iskeviä runoja, oivaltavia sovituksia ja suvereeneja bändejä, jotka puolestaan huutavat nimenomaan Loiria tulkitsijakseen.

Suuret teot näyttävätkin olevan tekoja yksilöiden, mutta samalla myös tekoja joukkojen.

Keskustelu

Yksi kommentti tai paluuviite kirjoitukseen “Suuruuden paradoksi”

  1. Lassi 2.11.2006 klo 9:12:

    Kyllä suuruus politiikassa mahdollista on. Se suuruus vain tarvitsee vähän historian suurten tapahtumien apua tullakseen suureksi. Tai siis ainakin suosiolliset historian kirjoittajat. Lisäksi suuri tarvitsee avukseen sekä hyvää tuuria että toisten ihmisten huonoa tuuria. Politiikassa toimineita suuria ovat ainakin minun mielikuvissani esim. Paasikivi, Ryti, Winston Churchill ja Nelson Mandela.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @lipsanenruso

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO