Lipsanen & Ruso

Jungner valittaa, että valtio vie rahat

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ärähtää valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle (kok), että tämä vie Pohjanmaan radan rahat (Demari 6.8.10).

Itse asiasta voin olla Jungnerin kanssa jopa varovaisesti samaa mieltä. Pohjanmaan radan parantaminen on valtakunnallisesti tärkeä hanke, ja sille olisi soinut riittävän rahoitusta. En nyt osaa tähän vetäistä, miltä momentilta sitä olisi pitänyt hankkeelle siirtää, mutta eipä sellaista esitä Jungnerkaan.

Puutun tällä kertaa kuitenkin retoriikkaan. Jungner siis sanoi:

Äärimmäisen typerä teko oli Kataiselta viedä Pohjanmaan radan rahat.

Minä kysyn Jungnerilta, että kuinka Pohjanmaan radalta voidaan viedä rahaa, kun eihän sillä sellaista ole? Miten olematonta voidaan viedä?

Tällaista retoriikkaa kuulee toki usein muiltakin politiikoilta. Jos joitakin tukia leikataan, niin väitetään, että tuensaajilta viedään rahaa. Tosiasiassahan heille annetaan sitä jatkossakin, vaikkakin aikaisempaa vähemmän.

Jungner jatkaa henkilöimällä asian Kataiseen, mikä tietysti on siinä määrin paikallaankin, että valtiovarainministerinä hän on se taho, joka asiasta poliittisesti vastaa. Retoriikka saa asian kuitenkin kuulostamaan siltä, kuin Katainen olisi varas, joka veisi rahoja omaksi hyödykseen (Jungner ei toki suoraan niin väitä, mutta se lienee perusolettamus, jos jonkun väitetään vieneen rahaa joltakin toiselta taholta).

Kyllä sitäkin tietysti tapahtuu koko ajan, että valtio vie eri tahoilta rahaa. Sitä kutsutaan verotukseksi. Jos Jungner siis tosiasiallisesti on huolissaan siitä, että valtiovalta vie rahoja, olisi hänen vaadittava Kataista keventämään verotusta.

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @nlipsane

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO