Lipsanen & Ruso

Parempi tapa kerätä ylevero

Yleisradio on nyt sitten tarkoitus alkaa rahoittaa verovaroin. Näinhän tilanne on käytännössä ollut tähänkin asti. Nyt vain siirrytään televisiovastaanottimen omistamiseen kohdennetusta pisteverosta tuloverotukseen.

Jostain syystä veroa ei kuitenkaan voinut siirtää suoraan normaalin tuloverotuksen piiriin, vaan sille piti luoda oma veronkatomekanisminsa ja progressionsa. Miksi ihmeessä? Miksi rakentaa lisää turhaa byrokratiaa, kun tuloveron keräämiseen on jo olemassa valmiit mekanisminsa?

Virallinen selitys on, että Ylen rahoitus täytyy pitää erillään valtion budjetista, jotta Ylen ns. puolueettomuus säilyy. Kuten viralliset selitykset yleensäkin, niin tämä on täyttä valetta. Oikeasti ollaan huolissaan siitä, että Yleisradio joutuisi kohtaamaan samat taloudelliset reaaliteetit kuin muukin verorahoitteinen talous.

Meillä on kuitenkin useita kaupallisia mediataloja, jotka tuottavat meille uutisia, viihdettä, urheiluohjelmaa, yhteiskunnallista analyysia ym. ilman, että niille täytyy siitä hyvästä maksaa veroa. Yleisradio ei tee mitään niin korvaamattoman tärkeää, että tuollainen muusta taloudesta irrallinen asema olisi sille perusteltu.

Jos oikeasti oltiin huolissaan mahdollisesta poliittisesta painostuksesta, niin silloin olisi voitu säätää niinkin, että Yleisradio saisi tietyn osuuden valtion palkka-, pääoma- ja yhteisöverotuloista. Tällöin se olisi vapaa poliittisesta painostuksesta, mutta ei talouden reaaliteeteista. Jos verotulot putoavat, niin samalla putoaisivat myös Ylen tulot.

Toki poliittiset päätökset voisivat vaikuttaa Ylen tulotasoon, jos valtio päättäisi yleisesti korottaa tai laskea verotusta. Kukaan tuskin kuitenkaan uskoo, että eduskunta tekisi niin painostaakseen Yleä.

Jotta tilanne vastaisi yleistä verotalouden tilaa, olisi valtion velkaantuminen otettava huomioon. Valtion velanhoitokustannuksia vastaava osuus olisi vähennettävä Ylen vero-osuudesta, jolloin Yleisradion tulot pienenisivät valtion velkaantumisen mahdollisesti jatkuessa. Tämä osuus voitaisiin tietysti myöntää Ylelle lainana, jonka Yle joutuisi maksamaan takaisin tulevista verotuloistaan.

Tämä ehdotus varmistaisi Ylelle rahoituksen, joka olisi riippumaton poliittisesta painostuksesta, mutta ei taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi sitä varten ei tarvittaisi uutta byrokratiaa, joka syntyy uuden veronkantomekanismin ja nykyisestä tuloverotuksesta erillisen veroprogression luomisesta.

Keskustelu

Yhteensä 12 kommenttia ja/tai paluuviitettä kirjoitukseen “Parempi tapa kerätä ylevero”

  1. Niko Lipsanen 16.12.2011 klo 14:37:

    Oikean osuuden määrittely on tietysti oma tehtävänsä. Jottei katsottaisi sattumanvaraisesti vaikkapa tämän tai viime vuoden verotusta, voitaisiin Ylen osuus määritellä esimerkiksi siten, että katsottaisiin mikä on ollut Ylen kymmenen viime vuoden budjetin osuus kymmenen viime vuoden palkka-, pääoma- ja yhteisöveroista. Tämän perusteella määriteltäisiin Ylen osuus verotuloista.

    Ja jos Ylen rahoitusosuus ei nykyiseen verotasoon millään mahdu mukaan, niin sitten nostetaan kyseisiä veroja. Veroja korottamallahan asia nytkin järjestettiin, vaikkakin vähän toista kautta.

  2. e.e.maa 16.12.2011 klo 21:55:

    Hyviä pointteja Nikolla!

    En tiennyt itkeä vai nauraa, kun Jan Vapaavuori Pressiklubissa yritti selittää että rahoitusmallia pohdittaessa oli budjettirahoitus hylätty, koska se olisi johtanut veronkorotuksiin. Miten kauas todellisuudesta ihminen voikaan vieraantua?

    Ihmetyttää vaan, miten tämä on saanut niin laajan kannatuksen eduskuntaryhmissä.

    Yhden pointin nostan esiin mitä Lipsanen ei tullut maininneeksi. Miksi yritysten vero on määrätty liikevaihdon eikä tuloksen mukaan? Se on vähän sama kuin yksityishenkilöiden vero määräytyisi sen mukaan kuinka paljon rahaa on vuoden aikana nähnyt – ei ansainnut. Ja samalla liikevaihtorajat jätetty naurettavan pieniksi. Nyt pienehkö K-kauppias maksaa saman kuin Fortum Oyj.

  3. juge 16.12.2011 klo 22:19:

    Niin siis syy on tietysti se että suuri osa tienaavista ei pahemmin valtionveroja maksele. Valtio kerää tuloveroja vajaat 10 mrd eur ja Yle-veron suuruus on 500 000 000 eli 5 prossaa kaikista valtion tuloveroista. Kun se kerätään erillisverona jota maksaa kaikki yli 7000 euroa tienaavat niin maksajia on paljon enemmän. Lisäksi maksajiksi tuli yritykset.

    Olisi täysin epärealistista korottaa valtion tuloveroja yle-veron vastaavaa määrää.

  4. e.e.maa 16.12.2011 klo 22:39:

    En oo nyt varma oliko Jugen kommentti vastaus mun Vapaavuori ihmettelyyn. Mutta jos oli, niin se mun pointti on siis, että mikäs muukaan se Yle-vero on kuin veronkorotus?

    Alkaa pelottaa toi poliitikkojen logiikka, jos tällaisia budjetin ulkopuolisia veroja ei koeta veroina ollenkaan. Vähän sama kuin lapsi, joka liian kallista joululahjaa kinuessaan käskee vanhempiaan hakemaan lisää rahaa seinästä, jos ei nykyiset riitä.

  5. juge 17.12.2011 klo 7:08:

    Silti Vapaavuori on ihan oikeassa. Valtion tuloveroja korottamalla ei yle-maksua oltaisi voitu mitenkään kerätä. Ihan turha haihatella että valtio voisi nostaa tuloverotustaan viidellä prosentilla tosta vaan. Nyt ylevero kohdentuu kaikkiin jotka tienaavat yli 7 keuroa ja lisäksi yrityksiin. Tokihan oikea tapa olisi ollut laittaa yle kortin taakse uutisia lukuunottamatta jotka voisivat olla budjettirahotteisia.

    Kommenttini koski avausta ja kommenttiasi.

  6. Niko Lipsanen 17.12.2011 klo 15:01:

    Yle on tolkuttoman pöhöttynyt. Oikea ratkaisu olisi ainakin puolittaa koko laitos.

    Mitä taas Ylen rahoituksen siirtämiseen valtion tuloverotukseen tulee, niin niinhän juuri tehtiin. Se, että se kerätään eri nimellä, ei muuta asiaa yhtään mitenkään: tuloista sekin vero maksetaan.

    Esittämäsi korttimalli olisi hyvä enkä ymmärrä, miksi uutistenkaan pitäisi näkyä ilman korttia. Tulee uutiset Maikkariltakin, jos ei Ylelle halua maksaa.

  7. e.e.maa 17.12.2011 klo 15:01:

    “Ihan turha haihatella että valtio voisi nostaa tuloverotustaan viidellä prosentilla tosta vaan.”

    Justhan se tekee niin… Nyt vaan sen järjestelyn nimi on Yle-vero.

    Tässä on näköjään kaksi eri näkökulmaa.

    1) Poliitikkonäkökulma (sorry Juge – en tiedä ootko poliitikko, mutta ei ole tarkoitus loukata): se ei ole veronkorotus, koska sille on oma nimi.
    2) Tavallisen tallaajan näkökulma: se on veronkorotus, koska se lisää sitä summaa mikä palkastani pakolla otetaan.

    ps. lisäksi sapettaa nää “tutkimukset” joissa todetaan että 2/3 kansasta pitää järjestelyä hyvänä. Ne 2/3 sattuu olemaan se osa kansasta jotka tästä hyötyy. Aina löytyy joku vähemmistö, jolta voidaan ottaa ja antaa se enemmistölle, ja sitten enemmistö pitää järjestelyä hyvänä. Veroissa kun on se huono puoli, että se on aina joltain pois. Entä jos päätettäis, että rikkaimmalta 5 prosentilta otetaan puolet varallisuudesta vaikka lastenklinikoiden hyväksi. Eiköhän senkin ajatuksen taakse saatais 2/3 ja ylikin kansasta.

  8. juge 18.12.2011 klo 8:54:

    Onko oikeasti eemaa sama asia kerätäänkö YLE-vero pelkästään niiltä, jotka maksavat valtion tuloveroa tai kaikilta yli 7 keuroa tienaavilta kansalaisilta ja lisäksi yrityksiltä?

    Jos tuo kerättäisiin vain valtion tuloveroa maksavilta ihmisiltä niin valtion keräämiä tulovero pitäisi ihan oikeasti nostaa ja paljon, ja samaan aikaan iso osa kansasta katselisi telkkariaan ihan ilmaiseksi.

    Seurannaisvaikutuksia olis ainankin verokiilan muuttuminen verolekaksi.

    Valtion normaalissa varainkeruumekanismissa ei ole tilaa YLE-verolle. Nyt toteutettu malli on ihan siedettävä. Toki näkisin mieluummin maailman missä YLEä ei olisi lainkaan.

  9. e.e.maa 18.12.2011 klo 14:11:

    Luulin, että homma oli jo taputeltu, mutta kun kerran esität suoran kysymyksen, niin vastataan: Ei.

    Mutta…

    Minä en missään vaiheessa ottanut tuota valtion tuloveronkeruun problematiikkaa esiin. Sinä kirjoitit siitä ja sen huonosta sopivuudesta tähän tarkoitukseen. Ja sen ymmärrän (nyt kun asian täällä selitit). Se vaan on mun mielestä tässä yhteydessä irrelevanttia.

    Minun kanta on ja oli alunperinkin, että tuo on (tulo)veronkorotus. Ihan sama millä nimellä se kulkee. Se kun Vapaavuori Pressiklubissa hurskasteli, että budjettirahoitus hylättiin, koska se olisi johtanut (tulo)veronkorotuksiin, on jos ei valehtelua, niin ainakin asian vääristelyä.

    Rautalangasta: Jos ja kun Yle-vero tulee 2013 voimaan, niin onko sillä kansalaisten palkasta pakolla kerättäviin tuloveroihin a) laskeva vaikutus, b) ei vaikutusta lainkaan c) korottava vaikutus?

    Joku noista sen on oltava. Mun mielestä vastaus on c. Vapaavuori antoi ymmärtää, että olisi a tai b. (Oli pakko tarkistaa mitä se oikein siinä sanoi: “Käytännössä se (budjettirahoitus) olisi johtanut siihen, että olisi joko tulo- tai arvonlisäverotusta pitänyt korottaa, ja yhdessä päädyimme siihen, että sellaista vaihtoehtoa ei ole.”)

    Hehhhh… tuloveronkorotus ei ole vaihtoehto, siispä korotamme tuloveroja!

    http://areena.yle.fi/video/1324060130289
    (kohdasta 35 min eteenpäin)

  10. juge 19.12.2011 klo 16:30:

    Onpas tämä nyt vaikeata.

    Valtion tuloveroa maksavat harvat.

    yle-veroa tulevat maksamaan paljon laajmpi joukko kuin valtion tuloveroa maksetaan. Siksi tätä mallia ei olisi voinut toteuttaa yksinkertaisesti tuloveroa nostamalla. Tuloveroja pitäisi kerätä 5 prosettia aikaista enemmän.

  11. e.e.maa 20.12.2011 klo 15:11:

    Juge: Tuon ymmärtäminen ei ollut vaikeata. Vaikeuksia tuottaa sen logiikan ymmärtäminen, että Yle-vero ei olisi tuloveronkorotus. Ei sitä oikein alennukseksikaan voi sanoa.

  12. Paluuviite: Lipsanen & Ruso (19.12.2011 3:52)

Kirjoita kommentti

 

TWITTER @nlipsane

AIHEPIIRIT

YLLÄPITO