Tuomas Enbuske kirjoitti pamfletin Ajatusten alennusmyynti. Sen voi hakea ilmaiseksi pamfletin julkaisseen Elinkeinoelämän valtuuskunnan sivuilta (pdf).

86 sivua sujuvasti kirjoitettua kapitalismin puolustusta lukee hujauksessa. Mikään akateeminen julkaisu pamfletti ei ole, vaan Enbuske vastaa kapitalismin kriitikoille sillä tasolla, mistä asioista puhutaan arkisissa keskusteluissa tuttujen kesken.

Moni on teoksesta myös ärsyyntynyt tai suorastaan raivostunut, kuten Heikki Sairanen (vihr). Hän esittää Koijärven pesänjakajat -blogissa Kysymyksiä Tuomas Enbuskelle. Niistä oikeastaan vain yksi on huomioimisen arvoinen:

Kysymys libertaareille: Miten negatiiviset ulkoisvaikutukset pitäisi hoitaa?

Kaupankäynnillä on usein vaikutuksia myös muihin kuin kaupankäynnin osapuoliin. Vaikutukset voivat olla myönteisiä tai kielteisiä. Jälkimmäisistä esimerkkeinä käytetään usein saastumista ja ilmastonmuutosta.

Osin ongelma voidaan ratkaista välttämällä ns. yhteismaiden ongelmaa. Kun omistusoikeudet on määritelty yksiselitteisesti, voi saastumisen kohteeksi joutuneen kiinteistön omistaja vaatia korvausta saastuttajalta sekä tarvittaessa haastaa tämän oikeuteen. Ilmastonmuutoksen kaltaisessa kysymyksessä, jossa sekä haita aiheuttajia että niistä kärsijöitä on suunnattoman suuri määrä, tällainen järjestely kaatuu käytännön mahdottomuuteen.

Jotkut libertaristit yrittävät ratkaista ongelman kieltämällä sen. Kun ainoalta vaihtoehdolta vaikuttaa ideologiaan sopimaton valtion puuttuminen asioihin, on helpompi kieltää koko ongelman olemassaolo. Tällaiseen lähestymistapaan törmää etenkin amerikkalaista keskustelua seuratessaan. Suomalaisilla markkinatalouden ja kapitalismin puolesta puhujilla ilmastonmuutoksen kieltäminen vaikuttaisi onneksi olevan harvinaisempaa.

Toisaalta vastakkaisessa äärireunassa on niitä, joille ilmastonmuutos ja muut ympäristökysymykset ovat vain keppihevosia varsinaisen päämäärän eli kontrollivaltion saavuttamiseksi.

Oma lähestymistapani on pragmaattinen. Voi toki olla, että jossakin ideaalitilanteessa markkinat pystyisivät huomioimaan ilmastokysymykset ja muunlaisenkin saastuttamisen, mutta sellaista tilannetta ei nyt ole tulossa. Siksi valtion väliintulo on välttämätön. Olennaista kuitenkin on pitää sen taso siinä, mikä on välttämätöntä.

Vaihtoehtoisia ratkaisuja ovat lähinnä päästökiintiöt ja verot. Päästökiintiöiden houkutus on siinä, että niillä voi käydä kauppaa. Toisaalta verotus on mekanismiltaan yksinkertaisempi toimenpide ja kuuluu valmiiksi valtioiden ydinosaamiseen. Koska valtio soveltuu välineenä huonosti minkään monimutkaisen asian toteuttamiseen, kannatan yksinkertaisempaa ratkaisua.

Päästöverojen kanssa ongelma on se, että poliitikot mitoittavat ja kohdentavat ne mieluummin maksimaalinen tuotto kuin minimaaliset päästöt mielessään. Ylipaisuneet valtiot pyrkivät repimään irti taloudesta kaikki verotulot, jotka vain kykenevät saamaan. Niinpä käy helposti niin, että päästöveroista muodostuu valtiolle lypsylehmä, jota ei haluta tappaa. Tällöin, paradoksaalisesti, saastuttamisen edistäminen onkin valtion intressi.

Keinot olisivat olemassa, mutta ongelmana on aina rahapulaa poteva valtio. Toinen ongelma on korruptio, jota kaikenlainen valtion puuttuminen talouteen yleensä aiheuttaa. Erilaiset lobbausryhmät haluavat varmasti vaikuttaa poliitikkoihin, jotta saavat omille toimialoilleen verohelpotuksia tai pystyvät vaikeuttamaan kilpailijoiden toimintaa. Tätähän tapahtuu jatkuvasti nytkin.

Jotta ongelmia voitaisiin edes jossakin määrin välttää, on käytettävien mekanismien oltava mahdollisimman yksinkertaisia, yhdenmukaisia ja läpinäkyviä. Valtion rooli on minimoitava: sille on mahdollistettava vain se, mikä on välttämätöntä.

Koska niin veroja kuin päästökiintiöitäkin on vaikea toteuttaa kansallisesti tai edes unioninlaajuisesti ilman, että heikennetään omaa kilpailukykyä, on pystyttävä vaikuttamaan myös niihin maihin, jotka eivät huomioi päästökustannuksia vapaaehtoiseksi. Tässä voidaan ottaa käyttöön toinen valtion ydinosaamiseen kuuluva toimenpide: tullit. Niidenkin kanssa vaarana tosin on, että poliitikot pyrkivät ilmastokustannusten huomioimisen sijaan maksimoimaan valtion tuottoja ja suojelemaan kotimaisia toimijoita kilpailulta.

YK on kansainvälisenä toimijana hampaaton – ja ehkä parempi niin. Onneksi on myös Maailman kauppajärjestö WTO. Sen mahdollisesta roolista kirjoitin aikaisemmin. WTO:n mekanismeja, etenkin polkumyyntisanktioita, voitaisiin soveltaa myös ilmastokustannusten huomiotta jättämiseen.

Asetelma on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. Jotta löydetään toimivia ratkaisuja, on kuitenkin työnnettävä niin ideologinen puhdasoppisuus kuin ympäristön käyttäminen keppihevosena syrjään. Tässä maailmassa ei pääse aloittamaan puhtaalta pöydältä. Siksi on tyydyttävä epätäydellisiin ratkaisuihin.

Enbusken pamfletti ei ole ainoa äskettäin julkaistu suomenkielinen puolustuskirjoitus kapitalismille ja markkinataloudelle. Libera-säätiö julkaisi talvella artikkelikokoelman Kapitalismin moraali. Käännösartikkeleissa pohditaan kapitalismin moraalisia etuja eri kirjoittajien näkökulmista. Valitettavasti kukaan kirjoittajista ei kuitenkaan lähesty aihetta ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta. Hyvin lukemisen arvoinen teos sekin silti on.