Pikkupoikana tuli katseltua tähtitaivasta useammin kuin nykyisin. Kuten tavallista, minullekin sen äärettömyys tuntui käsittämättömältä. Yhtä käsittämätön oli kuitenkin myös mahdollisuus, että maailmalla olisi rajat. Mitä niiden rajojen takana muka olisi?

Miten tulisi ajatella, kun toisilleen vastakkaiset käsitykset ovat yhtä käsittämättömiä?

Syyn ja seurauksen suhde vaikuttaa tarpeelliselta käsitteeltä maailman hahmottamiseksi. Onhan kaikella oltava syynsä, muuten ympäröivä näyttäytyisi käsittämättömälle. Samalla kuitenkin inhimillisen elämän kannalta on oletettava vapaa tahto: emmehän sentäs ole tahdottomia syy-seuraus-verkoston osasia. Emmehän?

Miten tulisi ajatella, kun toisilleen vastakkaiset käsitykset näyttäytyvät molemmat tarpeellisilta maailman hahmottamiseksi?

Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja jatkaa, että EU-asiat kuuluvat valtioneuvostolle. Presidentin roolista EU-asioissa kiistellään. Vastakkain ovat ihanteet vahvasta presidentistä ja parlamentarismista. Vaihtoehtoina ovat olleet joko vahva pressa tai seremoniallinen pressa.

Miten tulisi ajatella, kun toisilleen vastakkaiset poliittiset ehdotukset tuntuvat yhtä käsittämättömiä? Kekkosen ajat ovat ohi ja seremoniamestari tuntuu turhalta.Vastakkainasettelun voi väistää kiertämällä koko ongelma ja esittämällä kolmas vaihtoehto: koko instituutio voidaan lakkauttaa.

Parlamentaarisen linjan valinneen tasavallan kannalta lakkautettu pressa ei tunnu ollenkaan käsittämättömältä. Onneksi politiikka ei ole metafysiikkaa!

Ks myös:
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=103202