Ajatushautomo Demos Helsingissä pähkäillään monenlaisia asioita, kuten nyt vaikka onnellisuuspolitiikkaa. Heidän mielestään ”yhteiskunnan selkein ja kiistattomin päämäärä on sen jäsenten onnellisuus”:
Tiedämme myös, että nykypuolueiden politiikka perustuu virheellisiin oletuksiin siitä, mikä tekee meidät onnellisiksi. Politiikka pyrkii melko yksiselitteisesti työllisyyden ja verotettavien tulojen kasvuun, sekä näiden varojen reiluun allokointiin. Onnellisuuden taloustiede on aiheesta armoton. Tuotannon, tulojen ja työllisyyden kasvu eivät enää lisää yhteiskuntamme onnellisuutta. Nykypolitiikka on sekoittanut välineet tavoitteisiin.
Mikä sitten lisää ihmisten onnellisuutta? Wikipedian artikkelit onnellisuudesta ja onnellisuuden taloustieteestä vaikuttavat ottavan eri näkökulmat melko tasapainoisesti huomioon. Osittain, joidenkin arvioiden mukaan noin puoliksi, onnellisuus on geneettistä. Siihen on vaikea vaikuttaa poliittisesti, mutta onneksi jää vielä jäljelle se toinen puolisko.
Vauraus ja vaurastuminen näyttäisivät olevan tärkeimmät onnellisuutta lisäävät tekijät, vaikka Demoksen porukka muuta yrittääkin väittää. Suhde on ilmeisesti logaritminen: satasen lisäys tuloissa tekee köyhän onnellisemmaksi kuin rikkaan, mutta tulojen kaksinkertaistuminen onnellistuttaa molempia jotakuinkin yhtälailla.
Silläkin on merkitystä, millä tavalla vauraus kertyy. Lottovoitto ei lisää onnellisuutta siinä missä itse hankitut miljoonat eikä sosiaalisilla tulonsiirroilla ole samaa onnellistavaa vaikutusta kuin työstä saadulla palkalla.
Vaurastumisessa on kuitenkin se ongelma, että vaikka se lisää onnellisuutta, on se laajassa mitassa tuhoisaa ympäristön kannalta. Maapallolla on liikaa ihmisiä. Jotta kaikki voisivat tulla onnellisiksi vaurastumalla, olisi löydettävä tapoja irrottaa vaurastuminen luonnonvarojen kulutuksesta.
Toinen vaihtoehto on tarkastella sitä, mitkä muut asiat kuin vaurastuminen lisäävät ihmisten onnellisuutta. Uskonnollisuudella ja perinteisellä arvomaailmalla näyttäisi olevan hyvin vahva yhteys onnellisuuden kanssa.
Jos siis halutaan edistää onnellisuutta, mutta pitää luonnonvarojen kulutus ja ilmastonmuutos kurissa, niin olisiko paras vaihtoehto edistää uskonnollisuutta ja perinteisiä arvoja yhteiskunnassa? Ainakin tehokkuuden onnellista tuottamista mittaavassa Happy Planet -indeksissä näyttäisi kärjessä olevan paljon maita, joissa perinteinen uskonnollisuus on voimissaan.
Demokselta lainaamassani pätkässä viitataan Princetonin yliopiston tutkimukseen, jossa yhteyttä tulojen ja onnellisuuden välillä pidetään illuusiona. On kuitenkin huomioitava, että tutkimuksessa tarkastellaan naisia, millä varsin todennäköisesti on merkitystä. Perinteisestihän naisilla on ollut miehiä suurempi vapaus valita koti- ja palkkatyön väliltä. Kun tavoiteltu tulotaso kasvaa, niin mahdollisuus valita kotiäidin ura jää pois. Silloin perheeseen tarvitaan kaksi palkkatyötä tekevää aikuista.
Pohjoismainen korkeisiin veroihin perustuva malli on nurinkurinen juurikin siksi, että siinä ulkoistetaan julkiselle sektorille sosiaaliset suhteet lapsiin ja vanhuksiin. Kuitenkin juuri kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa on tärkeä onnellisuuden lähde. Nykymallissa kaikkien on kuitenkin väännettävä niska limassa töitä, jotta he voivat maksaa kaikki ne verot, jotka valtio ja kunnat tarvitsevat hoitaakseen sosiaalisen kanssakäymisen ihmisten itsensä puolesta.
Onnellisempi yhteiskunta on sellainen, jossa ihmisille jätetään enemmän vapaa-aikaa, eikä pakoteta heitä raatamaan korkeiden verojen eteen. Onnellisessa yhteiskunnassa uskonnolla ja perinteisillä arvoilla on vahva rooli. On myös tärkeää, että kankeat työmarkkinat eivät estä ihmisiä saavuttamasta onnellisuutta omalla työllään.
On kuitenkin muistettava asian tilastollinen luonne. Vaikka perinteinen uskonnollisuus nostaakin onnellisuutta keskimäärin, on tilaa jätettävä myös niille, jotka haluavat valita toisin. Yhteisöllisyyskin nostaa niiden onnellisuutta, jotka sopeutuvat yhteisöön, mutta se ei saa tapahtua sopeutumattomien kustannuksella.