Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) päätti lykätä päätöksenteon mediamaksusta seuraavalle hallitukselle (ks. esim. HS 11.3.10). Hyvä päätös; erinomainen se olisi ollut, jos mediamaksu olisi kokonaan kuopattu. Lindénin itsensä mielestä rahoitus olisi paras järjestää valtion budjetin kautta.
Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner (sd) tietysti ärähti, sillä hän olisi tietysti halunnut kaikkien suomalaisten maksavan pakollisen maksun Yleisradiolle halusivatpa sitten käyttää sen palveluja tai ei. Kukapa yritysjohtaja moista ei omalle firmalleen haluaisi? Jungner harmittelee sitä, että toiminnan suunnitteleminen käy vaikeammaksi, kun ei tiedä tulevien vuosien tuloja etukäteen. Eivätpä tiedä muutkaan mediatalot, mutta tuntuvat silti pystyvän suunnittelemaan.
Nykyisessä televisiolupajärjestelmässä on se hyvä puoli, että se antaa sentään mahdollisuuden itse kullekin päättää siitä, haluaako maksaa Ylen palveluista vai ei. Kohtuutonta siinä on se, että televisionkatsojien pitää maksu maksaa, vaikkeivät Ylen palveluja haluaisikaan. Parempi kuitenkin niin, jos vaihtoehtona on pakottaa kaikki maksamaan.
Siinäkin tapauksessa, että mennään Lindénin toiveiden mukaisesti ja kustannetaan Ylen toiminta valtion budjetista, kaikki joutuvat maksamaan. Parempi silti, että tuollainen kaikille pakollinen maksu hoidettaisiin verotuksen kautta, koska käytännössähän se kuitenkin olisi vero.
Vaihtoehdot eivät kuitenkaan lopu tähän. Voitaisiin aivan hyvin tehdä myös niin, että Ylen ohjelmat laitettaisiin maksukortin taakse ja niistä maksaisivat ne, jotka niitä haluavat katsoa. Tämä olisi tietysti reiluin tapa hoitaa asia. Myös nettisisällöt voidaan aivan hyvin laittaa maksullisiksi, jos Yle ei niitä halua ilmaiseksi jakaa.
Vaihtoehtoisesti, tai muiden rahoitustapojen rinnalla, Yleisradio voi alkaa julkaista myös mainoksia. Esimerkiksi BBC:n nettisivuilla on mainoksia, vaikka se onkin yleisradioyhtiö.
Erilaiset pienten kohderyhmien ohjelmat, joiden lähettäminen on perusteltua, vaikkeivät ne kaupallisesti olisikaan kannattavia, voidaan hoitaa erillisellä rahoituksella. Valtio voi perustaa tätä tarkoitusta varten rahaston, joka sitten tukisi eri kanavilla lähetettäviä marginaaliohjelmia harkintansa ja rahoituksensa riittävyyden mukaan. Yle voisi muiden mediatalojen ohella tarjota omia ohjelmiaan rahoitettavaksi kyseisen rahaston kautta.
Tämä järjestelmä olisi hyvä kompromissi maksu- ja budjettirahoitteisuuden välillä. Ne, jotka kokisivat tarjonnan rahanarvoiseksi, voisivat maksaa siitä, ja marginaaliryhmille tarjottaisiin ohjelmia verorahoilla.
* * *
Sivuhuomiona sen verran, että kaupallisilla mediataloilla on mielestäni hyvä tapa ilmoittaa kytkennöistään silloin, kun uutisissa käsitellään samaan konserniin kuuluvien tahojen tai mediatalon omistajien asioita. Yle ei kuitenkaan toimi samoin. Yleisradio julkaisee paljon omistajaansa, Suomen valtioon, liittyviä uutisia, mutta ei silti näe tarpeelliseksi avata näiden uutisten yhteydessä kytköksiä omistajatahoonsa. Toivoisinkin, että Yle voisi jatkossa toimia yhtä suoraselkäisesti kuin kaupalliset kilpailijansakin.
* * *
Koska pakollisesta mediamaksusta on nyt ainakin toistaiseksi luovuttu, voin purkaa kymmenen ja puoli kuukautta kestäneen Yle-boikottini. En aio edelleenkään lisätä Ylen uutisotsikoita Ampparit-profiiliini, mutta poistan selaimesta Ylen sivujen eston. Eli en jatkossakaan käytä Yleä keskeisenä uutislähteenä, kaupalliset mediatalot riittävät siihen oikein hyvin, mutta voin ainakin seurata muilta sivuilta Ylen uutisiin johtavia linkkejä.