Kukaan tuskin kauheasti yllättyy siitä, että ehdokkaani presidentiksi on Sauli Niinistö. Äänestin häntä jo kuusi vuotta sitten, enkä ole nähnyt tarpeelliseksi vaihtaa ehdokasta tässä välillä.

Niinistö on presidenttiehdokkaista se, joka parhaiten pystyy asettumaan puoluepoliittisten asetelmien yläpuolelle, mutta ottamaan silti rohkeasti kantaa. Hänellä puolueen jäsenyydestä luopuminen ei jäisi vain symboliseksi teoksi, kuten nykyisen presidentin tapauksessa. Hän on ollut monta kertaa napit vastakkain puolueensa kanssa, eikä kyse ole mistään vaalitaktisesta kuviosta. Niinistö liikkuu politiikassa tasolla, jossa ei enää puututa puoluepoliittiseen kinasteluun. Se näkyy siinä, että äänestäjät yli puoluerajojen pystyvät kokemaan hänet omaksi ehdokkaakseen.

Lama-aika valtiovarainministerinä oli todennäköisesti opettavaista aikaa. Viimeistään silloin Niinistö oppi, että politiikassa on uskallettava sanoa ja tehdä myös ikäviä asioita. Toisin kuin populisti, Niinistö ei aseta sanojaan sen mukaan, mitä kuulijat haluavat kuulla. Hän uskaltaa kertoa myös sen, mitä kansa tai yleisö ei halua kuulla.

Niinistö osaa tarvittaessa olla myös hankala olematta silti kiukutteleva äkäilijä. Välillä on tarvetta myös sille. Joku toinen osaa ehkä olla diplomaattinen sovittelija, mutta presidentin on osattava olla myös osapuolena eikä vain välittäjänä. Siinä roolissa vähän kulmikkaammasta luonteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Presidentin tehtävä on pitkälti edustamista. Siksi presidentin, ja myös presidenttiparin, on oltava edustava. On myös muistettava, että presidentti edustaa Suomea eikä itseään. Hyvä itseluottamus on tehtävässä eduksi, mutta jos se on täysin rajaton, niin kansakunta voi jäädä valtionpään egon varjoon. Niinistöllä on asiat tässäkin suhteessa kunnossa.

Se on kuitenkin myönnettävä, että Niinistön vaalikampanja on ollut pettymys. Siinä ei ole näkynyt rohkeasti epämiellyttäviäkin asioita esille nostava valtiomies, vaan varovasti sanankäänteensä asetteleva, ennakkosuosikin asemaansa varmisteleva ehdokas. Edellisissä vaaleissa Niinistö oli haastajan asemassa, ja kampanjakin oli silloin rohkeampi.

Onneksi kuitenkin tunnemme Niinistön pidemmältä ajalta, joten meidän ei tarvitse muodostaa kuvaamme hänestä laimean vaalikampanjan perusteella. Parempi näin päin: voisihan olla niinkin, että vaalikampanja olisi hulvattoman hauska ja oivaltava, mutta ehdokas sen takana täysi katastrofi.

» 5 kommenttia